Palliatiivisen puheterapian muodot aikuispotilaiden hoidossa : systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkä aikuisiän kohderyhmien parissa puheterapeutit työskentelevät palliatiivisessa hoidossa ja millaisia ammatillisia sekä kommunikointiin, nielemiseen ja syömiseen liittyviä menetelmiä ja työmuotoja puheterapeuteilla on käytössä. Lisäksi tavoitteena oli saada selville, minkälaisia haasteita sekä käytänteitä edistäviä tekijöitä nousee esille palliatiivisen puheterapian alalla.

Tutkimusmenetelmänä käytettiin systemaattista kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku suoritettiin kuuteen tietokantaan, minkä lisäksi tehtiin täydentävä viitehaku. Sisäänotto- ja poissulkukriteerien perusteella aineistoksi hyväksyttiin 44 alkuperäistutkimusta, jotka oli julkaistu vuosina 1998–2021. Laadunarvioinnin mukaan aineisto oli keskilaatuinen. Aineisto käsiteltiin laadullisesti narratiivisessa muodossa.

Tulosten perusteella palliatiivisessa hoidossa puheterapeutit toimivat etenkin erilaisia neurologisia sairauksia ja syöpäsairauksia sairastavien potilaiden parissa. Puheterapeuteilla on selkeä tehtävä arvioida ja hoitaa kommunikoinnin, syömisen ja nielemisen vaikeuksia sekä tehtävä laajemmin ammatillisesti katsottuna potilaan elämänlaadun parantamiseksi. Merkittäviä haasteita palliatiivisessa hoidossa toimimisessa ovat koulutuksen ja kokemuksen puute, ammatillinen epävarmuus, kliinisten suositusten puuttuminen, heikko osallisuus moniammatillisen työryhmän toiminnassa, tietämättömyys puheterapeutin roolista, etiikkaan ja lakiin liittyvät haasteet, työn emotionaalinen kuorma ja resurssien puute. Tärkeimmiksi käytänteitä edistäviksi tekijöiksi havaittiin suositusten laatiminen, täydennyskoulutus, koulutuksen integrointi puheterapeuttien koulutusohjelmaan, kliininen kokemus, tiiviimpi yhteistyö muiden terveydenhuollon ammattiryhmien kanssa, tiedon lisääminen puheterapeutin roolista ja selkeät lähetekäytänteet.

Katsauksen perusteella saadaan lisätietoa palliatiivisen puheterapian muodoista. Osa kliinisistä käytänteistä vaikuttaisi jo saaneen hieman selkeämpää jalansijaa, mutta suurelta osin ne vielä hakevat muotoaan. Verrattaessa tutkimustuloksia alan ammattijärjestöjen aiheesta julkaisemiin yksittäisiin ohjeistuksiin näyttäisi siltä, että joillakin osa-alueilla ohjeistuksia ei ole tai kliiniset käytänteet eivät ole täysin samassa linjassa ohjeistusten kanssa, mutta osittain ne vaikuttaisivat toteutuvan ainakin kohtalaisen hyvin. Aiheesta on tehty vähän ohjeistuksia ja laadukasta tutkimusta, minkä vuoksi tulokset ovat kliinisen merkityksen kannalta suuntaa antavia. Jatkotutkimusta tarvitaan näyttöön perustuvien yhdenmukaisten käytänteiden edistämiseksi ja suositusten laatimiseksi. Jatkossa on tärkeä kehittää palliatiivisen hoidon koulutusta puheterapeuteille sekä lisätä tietoisuutta puheterapeutin roolista. Kliinisessä työssä puheterapeutin on tärkeä muistaa, että tuen tarve kommunikoinnin, nielemisen ja syömisen vaikeuksissa ei katoa palliatiivisen hoitolinjauksen myötä edes elämän viimeisillä hetkillä.