Platon ja rakkaus viisauteen

Abstract

Ap.t. 1:1 Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen aina siihen päivään saakka, jona hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen (Raamattu, 1938).

Ennen nasaretilaista eli Kreikan Ateenassa mies nimeltä Sokrates (469–399 eKr.). Sokrates oli vaikutusvaltainen opettaja. Häntä rakastettiin ja häntä ympäröi oppilaiden joukko. Kreikkalainen ”Kristus-hahmo” opetti muun muassa kaunopuheisuutta. Hänen metodinsa oli ”kysely”. Hänen oppilaistaan kuuluisin oli Platon (427–347 eKr.), joka on kirjoittanut opettajastaan kuolemattoman. Platon on ensimmäinen eurooppalainen historioitsija ja kirjailija, jonka kaikki teokset ovat säilyneet meidän aikaamme saakka. Tämä ei ole kaunokirjallinen tuotos Platonin, tuon eurooppalaisen kulttuurin suurimman filosofin, elämästä. Kirjallisuuskatsaukseni tähtää siihen, että oppisin mahdollisimman hyvin keskustelemaan Platonin filosofiasta. Kirjallisuuskatsauksessani käsittelen Platonin filosofiaa, kuten minä olen sen löytänyt Platonin teoksissa. Platonin samanaikainen leikkimielisyys ja vakavuus viehätti minua lukijana. Hänen metodinsa oli läpi hänen tuotantonsa dialogi; hän kyseli kyselemistään keskustelukumppaneiltaan, näyttääkseen, että tiedonhankinta metodina nimenomaan kysely on vaikuttavin ja opettavin. Platonissa on myös kepeyttä ja lennokkuutta. Hän vertaa metodiaan muun muassa kätilöntaitoon: hän synnyttää kuulijassaan tietoisuuden; tietoisuuden tiedon rajoista sekä keskustelijoiden omasta tietämättömyydestään. Hän käsittää tietonsa syntyperän olevan jumalallista; joskus hän lausuu lyhyen rukouksen jumalten puoleen ennen kuin hän aloittaa keskustelun. Hänen uskontonsa oli ateenalainen uskonto: Afrodite, Eros ja Zeus olivat usein hänen mielessään ja mytologiat kiehtoivat häntä. Platonin tietoteoria, eli epistemologia, käsittelee hyveen olemassaoloa. Hän kysyy: ”voiko hyvettä opettaa?” Protagoraan totuus: ”ovatko asiat sitä, miltä ne näyttävät, — vai voiko toiset meistä olla järkeviä ja toiset järjettömiä”, (Platon. 1978, s. 222) siivittää Platonin pohtimaan hyveitä, niiden ideaa ja niiden alkuperää. Platon esittää myös mielenkiintoisen ajatuksen: ”voiko sanoilla olla sielu?” (Platon II. et al., 1978, p. 192). Se saa minut pohtimaan omaa suhdettani sanoihin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kirjoitan sellaisella ymmärryksen tasolla, kuin mitä minä itse vaivattomasti käsitän. Platonin tuotanto on mahdollista lukea muutamassa kuukaudessa. Sen omaksuminen ja tutkiminen on kuitenkin työläs projekti. Hänen kirjoissaan on monia teorioita, kuten muotojen ja muutoksen sekä muuttumattomuuden ideoita, jotka olivat minulle liian vaikeita ymmärtää. Keskityn siis kirjallisuuskatsauksessani sellaisiin oppeihin, jotka kykenin vaivatta omaksumaan, ideoihin sielusta, viisaudesta, rakkaudesta, Jumalasta ja oikeudenmukaisuudesta. Ennen syventymistä Platonin sanoihin, teen pienen katsannon antiikin Ateenaan, sen kulttuuriin, sellaisena kuin Platon on sen kirjakääröihinsä tallentanut.