Epifyyttisten rihmalevien käyttökelpoisuus rehevöitymisen bioindikaattorina sekä rantalaidunten ja muiden ympäristötekijöiden vaikutus vedenlaatuun Perämerellä

Abstract

Rehevöityminen on yksi merkittävimmistä Itämeren elinympäristöä uhkaavista ilmiöistä. Tärkein sitä aiheuttava tekijä on ravinteiden, erityisesti fosforin ja typen, lisääntyminen vesistöissä. Rehevöityminen aiheuttaa esimerkiksi vesistöjen perustuotannon lisääntymistä, näkösyvyyden heikentymistä ja alueellisia happikatoja. Jotta rehevöitymistä voidaan havainnoida ja sen vaikutuksiin puuttua jo varhaisessa vaiheessa, on sitä ilmentävien bioindikaattoreiden löytäminen hyvin tärkeää. Itämeren eri osat ovat ominaisuuksiltaan ja olosuhteiltaan vaihtelevia, ja merenhoidon toimien tehostamiseksi bioindikaattorien käyttökelpoisuutta on arvioitava myös alueellisesti. Itämeren eri osien rehevöitymisen havainnointi vaatii myös siihen alueellisesti vaikuttavien tekijöiden tarkastelua. Tällaisia ovat esimerkiksi maankäyttömuodot. Näin saadaan tarkempaa tietoa siitä, mitkä tekijät ja mekanismit vaikuttavat juuri tietyn alueen rehevöitymiseen.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin epifyyttisten rihmalevien käyttökelpoisuutta rehevöitymisen bioindikaattorina Perämerellä. Sen lisäksi selvitettiin, mitkä maankäyttömuodot vaikuttavat eniten rehevöitymistä indikoiviin vedenlaatumuuttujiin, eli kokonaistyppeen, kokonaisfosforiin ja näkösyvyyteen. Maankäyttömuodoista erityisen tarkastelun kohteena olivat laidunnetut rantalaitumet. Tutkimusalue sijoittui Pohjois-Pohjanmaan rannikolle, alle 6 m syville vesialueille. Epifyyttisten rihmalevien aineisto on osa VELMU-ohjelmaa, ja rantalaidunten aineiston on tuottanut Ruokavirasto, Luonnonvarakeskus ja ProAgria Oulu. Aineistot muusta maankäytöstä ja vedenlaatumuuttujista saatiin Suomen ympäristökeskukselta. Epifyyttisten rihmalevien bioindikaattoriarvon selvittämiseen käytettiin korrelaatioanalyysiä, eniten vedenlaatumuuttujiin vaikuttavien ympäristömuuttujien selvittämiseksi hyödynnettiin lineaarista regressiomallia. Muita olennaisia menetelmiä olivat kriging-interpolaatio ja optimaalisten bufferikokojen määritys.

Epifyyttiset rihmalevät osoittautuivat käyttökelpoiseksi rehevöitymisen bioindikaattoriksi Perämerellä. Lähes kaikilla tutkielmassa tarkastelluilla maankäyttömuodoilla oli rehevöitymistä kiihdyttävää vaikutusta. Näistä ravinnekuormituksen lisääjänä korostuivat maatalous, metsät ja suot, ja näkösyvyyden heikentäjänä metsät, asuinalueet ja sisävedet. Tässä tutkielmassa rantalaitumilla ei havaittu olevan tilastollisesti merkittävää vaikutusta rehevöitymiseen, mutta aineiston ominaisuuksien takia niiden paikallista vaikutusta ei ollut mahdollista tarkastella. Tulosten tarkentaminen vaatisi useampia vedenlaadun havaintopisteitä. Tästä huolimatta tutkielman tulokset antoivat kuitenkin lisätietoa siitä, mitä asioita Perämeren rehevöitymisen tarkastelussa ja hillitsemisessä tulisi huomioida.