Viikinkikuninkaat pakanallisen Norjan käännyttäjinä : kristillistämisen ja pakanuuden kuvaus Heimskringlassa Snorrin propagandana

Abstract

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tutkin islantilaisen 1200-luvun alussa kirjoitetun saagakokoelman Heimskringlan kristillistämisen ja pakanuuden kuvauksia ja näiden propagandistisuutta. Lähdeaineistoni kirjoittaja Snorri Sturluson oli merkittävä päällikkö ja poliitikko, ja kertoi Heimskringlassa Norjan kuninkaiden historian muinaisista ajoista vuoteen 1177. Käytän ensisijaisesti työssäni kokoelman suomennettua laitosta, mutta ohessa myös englanninkielistä ja muinaisislanninkielistä, eli alkukielistä, versiota.

Tutkielmassa kysyn millaista kuvaa kirjoittaja on luonut Skandinavian kristillistämisestä ja pakanuudesta, ja ovatko nämä kuvat propagandaa? Miksi Snorri on kuvannut nämä asiat tietyllä tavalla? Mitä propagandan keinoja hän on käyttänyt? Mihin hän on propagandallaan mahdollisesti pyrkinyt? Propaganda-analyysini on metodologisesti historiallis-kvalitatiivista tutkimusta, ja olen tulkinnut tekstejä diskurssianalyysin ja historiallisen mielikuvatutkimuksen periaatteita hyödyntäen.

Saagoissa on korostettu varsinkin kahden käännyttäjäkuninkaan, Olavi Trygvenpojan ja Olavi Pyhän, saavutuksia Norjan käännyttämisessä. Kristillistäminen kuvataan osana kuninkaiden valtapolitiikkaa, jossa he valloittavat alueita, ja suostuttelemalla tai väkivaltaisesti pakottamalla saavat alamaisensa hylkäämään vanhan uskonnon ja ottamaan kasteen. Islannin käännytystarinan Snorri lyhentää ja yksinkertaistaa todellisuutta ristiriidattomammaksi. Olavi Pyhän tarinassa Snorri vahvistaa päähenkilön suuruutta ja pyhyyttä kuvaamalla Olavin mahtavaksi soturiksi ja ihmeitä tekeväksi Jumalan lähettilääksi.

Pakanuutta kuvatessaan Snorri on päätynyt monitahoiseen kuvailuun. Osalle pakana-ajan suurmiehistä hän on luonut kristillisiä piirteitä, osaa arvostanut saavutustensa perusteella ja osan tuominnut pahoina vääräuskoisina. Tavallinen pakanallinen kansa kuvataan usein vihamielisenä, kristillistämistä vastustavana ja pelkuruuteen sortuvana massana. Ei-skandinaaviset pakanat kuten finnit tai bjarmit taas ovat usein pahoja, pelottavia, taikuutta käyttäviä tai jopa epäinhimillistettyjä hahmoja. Pakanauskonnon Snorri on kuvannut pahana, osin toimimattomana ja valitettavana erehdyksenä, jonka vastakohdaksi nousee ”pyhä usko ja oikeat tavat” eli kristinusko hyvine voimineen.

Snorri on näitä kristillisiä asenteita vahvistavia kuvauksia luodessaan käyttänyt lukuisia propagandatekniikoita kuten nimeämistä, todellisuuden yksinkertaistamista, toistoa, liioittelua, stereotypisointia, viholliskuvien luontia ja valikointia. Propaganda selittyy osin Snorrin käyttämillä lähteillä ja omilla mielikuvilla, mutta Snorri on taitavana poliitikkona myös todennäköisesti käyttänyt saagoja omia tarkoitusperiänsä ajaakseen. Hän on luultavasti halunnut luoda ja vahvistaa saagoillaan sekä islantilaista, että kristillistä skandinaavista identiteettiä ja näin edistänyt yhteiskuntansa yhtenäisyyttä. Hän on toisaalta myös ylistänyt saagoissaan norjalaisen kuningasdynastian mahtia, joten hän on voinut tarkoittaa saagat myös eräänlaisena lahjana, joka taas olisi voinut edesauttaa Snorrin omia valtapoliittisia kunnianhimojansa norjalaisten liittolaisena ja tavoitettaan nousta Islannin mahtavimmaksi mieheksi.