Draaman kautta : luokanopettajien käsityksiä draaman merkityksestä opetuksessa ja oppimisessa
Rautio, Sallariina (2015-09-10)
Rautio, Sallariina
S. Rautio
10.09.2015
© 2015 Sallariina Rautio. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201509121993

Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman aiheeksi valikoitui draama henkilökohtaisen mielenkiinnon ja vuonna 2016 voimaan tulevan perusopetuksen opetussuunnitelmamuutoksen vuoksi. Draaman asema perusopetuksessa vahvistuu, sillä se mainitaan niin yleisissä työtavoissa kuin osana eri oppiaineiden työtapoja ja oppimisympäristöjä. Olen selvittänyt, millaista draamaa luokanopettajat työssään käyttävät ja minkä oppiaineiden puitteissa. Lisäksi tarkastelun alla on luokanopettajien antamat merkitykset draamalle opetuksessa oppimisen ja oppimisympäristöjen luomisen kannalta.
Tutkielman teoreettisessa osiossa tarkastelen draamakasvatusta sekä oppimista ja opettamista draamassa. Tuon esille draamakasvatuksen lähtökohtia ja tavoitteita sekä sen sisäisiä genrejä. Olen vertaillut vuosien 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita draamakasvatuksen näkökulmasta esittäen, miten se on huomioitu osana työtapoja, oppimisympäristöjä ja eri oppiaineita. Oppimista draamassa on käsitelty yhteistoiminnallisen ja kokemuksellisen oppimisen kautta. Draaman opettaminen liittyy vahvasti oppimisympäristöihin ja draamaopettajaan itseensä.
Tutkimus on laadullinen ja sen nojaa metodologisesti fenomenologis-hermeneuttiseen tieteenperinteeseen. Tein kevättalvella 2015 neljälle draamaa opetuksessa käyttävälle luokanopettajalle teemahaastattelun, josta muodostui tutkimukseni aineisto. Analysoin aineiston teorialähtöisenä sisällönanalyysina.
Tutkimuksen tulokset kohdentuvat kolmeen pääkohtaan: draaman merkitykseen opetuksessa, draaman merkitykseen oppimisessa ja opettajan merkitykseen draamassa. Näiden kohtien alta löytyvät vastaukset tutkimustehtäviini. Luokanopettajat käyttävät draamaa osana useita eri oppiaineita ja käsittelevät sen kautta erilaisia aiheita. Mainittuja oppiaineita olivat muun muassa äidinkieli ja kirjallisuus, ympäristö- ja luonnontieto sekä historia. Draaman työtavat vaihtelevat käyttötarkoituksen mukaan ja ne voivat liittyä esimerkiksi draamaharjoituksiin tai esitysten valmistamiseen. Draamalla on tärkeä merkitys fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen oppimisympäristön luomisessa ja se luo erilaisia puitteita oppimiselle. Draaman merkitys oppimisessa kohdentuu tiedonjäsentymiseen, oppilaan henkilökohtaiseen kasvuun ja oppilasryhmään liittyvään oppimiseen. Draamassa opitaan niin opetuksen kohteesta, itsestä, ryhmästä ja draamasta itsestään. Luokanopettajan merkitys draamassa kytkeytyy niihin rooleihin, mitä hänellä draamassa on, ja opettajaan itseensä liittyviin mahdollistaviin tekijöihin draamalle. Opettaja mahdollistaa omalla toiminnallaan draamassa sen, että oppilaiden oma toimijuus nousee keskiöön.

Kokoelmat
- Avoin saatavuus [36528]