Välilevyproteesi vs. etukautta tehtävä kaularangan luudutusleikkaus kaularankakirurgiassa
Jänkälä, Miro (2015-06-09)
M. Jänkälä
09.06.2015
© 2015 Miro Jänkälä. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201506101832
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201506101832
Tiivistelmä
Tavoite: Tutkielman tavoite on selvittää mitä eroja on välilevyproteesin ja etukautta tehtävän kaularangan luudutusleikkauksen (ACDF = anterior cervical discectomy and fusion) välillä. ACDF on edelleen ”kultainen standardi” oireisen kaularangan välilevyprolapsin kirurgisessa hoidossa ja tutkimusta tehdään laajalti olisiko keinovälilevyleikkaus parempi leikkausvaihtoehto välilevyprolapsin kirurgisessa hoidossa. Tutkimustulokset eivät anna selkeää vastaus kumpi leikkausmuoto olisi parempi välilevyprolapsikirurgiassa. Keinovälilevyleikkauksessa pyritään säilyttämään nikamavälin luonnollinen liike ja näin ehkäisemään viereisten nikamien degeneratiivisia muutoksia. Tutkielman päätavoite on saada selville uusintaleikkauksien esiintyvyys sekä oireiden lieventyminen Oulun yliopistollisessa sairaalassa ACDF- ja keinovälilevyleikatuilla kaularankaprolapsipotilailla.
Menetelmät: Tutkielmassa käytiin läpi vuosina 2005–2012 Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) tehdyt välilevyproteesileikkaukset ja verrattiin niitä samalla aikavälillä tehtyihin ACDF-leikkauksiin. Kirjallisuushaku tehtiin PubMed tietokannan avulla. Tutkimusryhmän keinovälilevyleikatut potilaat kuvattiin kineettisellä kuvausmenetelmällä myöhäiskontrollissa. Kontrollikuvista tarkistettiin keinovälilevyn toiminta sekä tarkistettiin viereisten nikamien degeneraatio mittaamalla ylemmän ja alemman nikamavälin korkeus ja arvioitiin uusien luukielekkeiden määrä. Radiologisesti merkittäväksi nikamavälin alenemaksi sovittiin 1,0 millimetrin raja. Verrokkiryhmälle ei järjestetty myöhäiskontrollia vaan niiden seuranta tapahtui retrospektiivisesti potilasasiakirjoista. Tutkimukselle haettiin lupa eettiseltä toimikunnalta.
Tulokset: Tutkimusryhmään valikoitui 25 potilasta, joille oli asennettu keinovälilevy kaularankaan. Verrokkiryhmässä oli 289 ACDF-leikattua potilasta. Seuranta-aika tutkimusryhmässä oli viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta ja verrokkiryhmässä neljä vuotta ja kuusi kuukautta. Leikkauksen jälkeen sairaalasta poispääsyajoissa ei ollut eroa ryhmien välillä. Sairausloman pituuksissa ei myöskään ollut eroa ryhmien välillä. Recurrens-hermon halvauksen esiintyvyys oli tutkimusryhmässä 8 % ja verrokkiryhmässä 2 % leikkauksen jälkeisenä päivänä mutta asiaa ei oltu kontrolloitu myöhemmin. Viereisten nikamavälien uusintaleikkausten esiintyvyys tutkimusryhmässä oli 4,0 % viiden vuoden ja kahdeksan kuukauden seuranta-ajalla ja verrokkiryhmässä 2,4 % neljän vuoden ja kuuden kuukauden seuranta-ajalla. Viereisten nikamavälien uusintaleikkauksien ilmaantuvuus vuodessa oli tutkimusryhmässä 0,70 % ja verrokkiryhmässä 0,53 %. Oireet lievittyivät tutkimusryhmässä 88 prosentilla potilaista ja verrokkiryhmässä 94 prosentilla potilaista. Radiologisen seurannan lyhimmäksi seuranta-ajaksi sovimme yhden vuoden ja näin ollen radiologiseen seurantaan valikoitui 16 potilasta 25:stä potilaasta. Radiologinen seuranta-aika oli neljä vuotta ja yhdeksän kuukautta. Toimivia keinovälilevyjä nähtiin kontrollikuvissa 13 kappaletta. Luutuneita ja toimimattomia keinovälilevyjä oli neljä kappaletta. Radiologisesti todettua merkittävää viereisten nikamavälien degeneraatiota oli kolmella potilaalla. Kontrollikuvissa uusia luukielekemuutoksia nähtiin 11 potilaalla verrattuna heti leikkauksen jälkeisiin otettuihin röntgenkuviin. Radiologisesti todetun viereisen nikamavälin degeneraation ilmaantuvuus oli 3,9 % vuodessa.
Johtopäätökset: Tutkielma osoitti että viereisten nikamavälien uusintaleikkausten ilmaantuvuus oli hieman suurempi keinovälileikatussa potilasryhmässä kuin ACDF-potilasryhmässä mutta todennäköisesti ero ei ole tilastollisesti merkittävä (0,17 prosenttiyksikköä). Oireiden lievittyminen oli parempaa ACDF-ryhmässä. Toimivia keinovälilevyjä oli 76 % seurannan päättyessä. Epäsuhta tutkimusryhmän ja verrokkiryhmän potilasmäärissä voi kuitenkin antaa virheellisen kuvan näiden kahden eri leikkausmenetelmän tuloksista. Seuranta-aika oli hieman suurempi tutkimusryhmässä, joten tästäkin voi tulla virhettä tuloksiin. Tutkimustulokset eivät ole yksiselitteisiä kumpi leikkaustapa on parempi kaularangan välilevypullistumien hoidossa. Aihe vaatiikin suurempaa potilasaineistoa ja laajempaa satunnaistettua tutkimusta asian lisäselvittämiseksi.
Menetelmät: Tutkielmassa käytiin läpi vuosina 2005–2012 Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) tehdyt välilevyproteesileikkaukset ja verrattiin niitä samalla aikavälillä tehtyihin ACDF-leikkauksiin. Kirjallisuushaku tehtiin PubMed tietokannan avulla. Tutkimusryhmän keinovälilevyleikatut potilaat kuvattiin kineettisellä kuvausmenetelmällä myöhäiskontrollissa. Kontrollikuvista tarkistettiin keinovälilevyn toiminta sekä tarkistettiin viereisten nikamien degeneraatio mittaamalla ylemmän ja alemman nikamavälin korkeus ja arvioitiin uusien luukielekkeiden määrä. Radiologisesti merkittäväksi nikamavälin alenemaksi sovittiin 1,0 millimetrin raja. Verrokkiryhmälle ei järjestetty myöhäiskontrollia vaan niiden seuranta tapahtui retrospektiivisesti potilasasiakirjoista. Tutkimukselle haettiin lupa eettiseltä toimikunnalta.
Tulokset: Tutkimusryhmään valikoitui 25 potilasta, joille oli asennettu keinovälilevy kaularankaan. Verrokkiryhmässä oli 289 ACDF-leikattua potilasta. Seuranta-aika tutkimusryhmässä oli viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta ja verrokkiryhmässä neljä vuotta ja kuusi kuukautta. Leikkauksen jälkeen sairaalasta poispääsyajoissa ei ollut eroa ryhmien välillä. Sairausloman pituuksissa ei myöskään ollut eroa ryhmien välillä. Recurrens-hermon halvauksen esiintyvyys oli tutkimusryhmässä 8 % ja verrokkiryhmässä 2 % leikkauksen jälkeisenä päivänä mutta asiaa ei oltu kontrolloitu myöhemmin. Viereisten nikamavälien uusintaleikkausten esiintyvyys tutkimusryhmässä oli 4,0 % viiden vuoden ja kahdeksan kuukauden seuranta-ajalla ja verrokkiryhmässä 2,4 % neljän vuoden ja kuuden kuukauden seuranta-ajalla. Viereisten nikamavälien uusintaleikkauksien ilmaantuvuus vuodessa oli tutkimusryhmässä 0,70 % ja verrokkiryhmässä 0,53 %. Oireet lievittyivät tutkimusryhmässä 88 prosentilla potilaista ja verrokkiryhmässä 94 prosentilla potilaista. Radiologisen seurannan lyhimmäksi seuranta-ajaksi sovimme yhden vuoden ja näin ollen radiologiseen seurantaan valikoitui 16 potilasta 25:stä potilaasta. Radiologinen seuranta-aika oli neljä vuotta ja yhdeksän kuukautta. Toimivia keinovälilevyjä nähtiin kontrollikuvissa 13 kappaletta. Luutuneita ja toimimattomia keinovälilevyjä oli neljä kappaletta. Radiologisesti todettua merkittävää viereisten nikamavälien degeneraatiota oli kolmella potilaalla. Kontrollikuvissa uusia luukielekemuutoksia nähtiin 11 potilaalla verrattuna heti leikkauksen jälkeisiin otettuihin röntgenkuviin. Radiologisesti todetun viereisen nikamavälin degeneraation ilmaantuvuus oli 3,9 % vuodessa.
Johtopäätökset: Tutkielma osoitti että viereisten nikamavälien uusintaleikkausten ilmaantuvuus oli hieman suurempi keinovälileikatussa potilasryhmässä kuin ACDF-potilasryhmässä mutta todennäköisesti ero ei ole tilastollisesti merkittävä (0,17 prosenttiyksikköä). Oireiden lievittyminen oli parempaa ACDF-ryhmässä. Toimivia keinovälilevyjä oli 76 % seurannan päättyessä. Epäsuhta tutkimusryhmän ja verrokkiryhmän potilasmäärissä voi kuitenkin antaa virheellisen kuvan näiden kahden eri leikkausmenetelmän tuloksista. Seuranta-aika oli hieman suurempi tutkimusryhmässä, joten tästäkin voi tulla virhettä tuloksiin. Tutkimustulokset eivät ole yksiselitteisiä kumpi leikkaustapa on parempi kaularangan välilevypullistumien hoidossa. Aihe vaatiikin suurempaa potilasaineistoa ja laajempaa satunnaistettua tutkimusta asian lisäselvittämiseksi.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [34304]