Luku- ja kirjoitusvaikeuden yhteys itsetuntoon 6.–9. luokan oppilailla : tapaustutkimus

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudella yhteyttä 6.–9.-luokkalaisten suomalaisten nuorten itsetuntoon. Lisäksi pyrin selvittämään heidän vanhempien ajatuksia ja suhtautumista heidän nuortensa luku- ja kirjoitusvaikeutta kohtaan sekä vanhempien ajatuksia nuoren itsetunnosta.

Tein tutkimuksen osana Lukuinto-ohjelmaa ja valitsin tutkittavat Lukuinto-ohjelmaan kuuluvista Oulun alueen peruskouluista. Tutkimukseen osallistui yhteensä kolme lukivaikeudesta kärsivää oppilasta (oppilaat 1, 2 ja 3). Tutkimukseen osallistui myös oppilaiden vanhemmat. Tutkittavista yksi oli 6.-luokkalainen ja kaksi oli 9.-luokkalaista. Tutkimusmenetelmänä käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua ja lisäksi vanhemmat täyttivät kyselylomakkeen.

Oppilaat kokivat muun muassa huonommuuden ja turhautumisen tunteita luku- ja kirjoitusvaikeuden vuoksi. Vaikeuksista huolimatta tutkittavat nuoret suhtautuivat itseensä positiivisesti ja olivat hyväksyneet vaikeudet osaksi itseään. Oppilaiden itsetuntoon vaikuttivat vanhempien, kavereiden ja opettajien suhtautuminen vaikeuksiin. Nuoret kokivat saavan eniten positiivista suhtautumista ja ymmärrystä vanhemmiltaan. Opettajien koettiin suhtautuvan positiivisesti luku- ja kirjoitusvaikeuteen, mutta oppilaat toivoivat luokanopettajilta parempaa ymmärrystä ja enemmän huomiota luku- ja kirjoitusvaikeutta kohtaan. Erityisopetus koettiin hyvänä. Kavereilta oppilaat saivat sekä positiivista että negatiivista suhtautumista luku- ja kirjoitusvaikeuteen. Nuoret eivät kokeneet luku- ja kirjoitusvaikeudella olevan vaikutusta heidän elämänlaatuun. Jatko-opintojen valinnassa yläkouluikäiset nuoret ottivat huomioon vaikeudet. Aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna tuloksissa oli sekä yhteneväisyyksiä että ristiriitoja. Tutkimuksen pienen otantamäärän vuoksi tuloksia ei voida yleistää suomalaisiin.