Kaatumiset Parkinsonin taudissa
Isotalus, Tuomas (2014-05-12)
T. Isotalus
12.05.2014
© 2014 Tuomas Isotalus. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201405131376
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201405131376
Tiivistelmä
Kaatuminen on edenneen Parkinsonin taudin vakava oire, joka johtaa usein luunmurtumiin, sairaalahoitoon, heikentyneeseen elämänlaatuun sekä itsenäisyyden menetykseen. Parkinsonin tautia sairastavat ovat noin kolme kertaa suuremmassa kaatumisriskissä kuin samanikäiset terveet verrokit. Lääkityksellä ei ole aiemmissa tutkimuksissa havaittu merkittävää ehkäisevää tehoa kaatumistapaturmien suhteen. Paras tutkimusnäyttö kaatumistapaturmien ehkäisystä Parkinson-potilailla on lihaskuntoa sekä motorista suorituskykyä ylläpitävällä harjoittelulla.
Tekemämme tutkimus on kuuden vuoden seurantakohorttitutkimus edennyttä idiopaattista Parkinsonin tautia sairastavien tasapainohäiriöistä ja kaatumisista sekä näiden yhteydestä Parkinsonin taudin etenemiseen. Ensimmäinen tutkimuskäynti suoritettiin kesällä 2003 ja seurantakäynti kesällä 2009. Tutkimuspopulaatiossamme oli 42 potilasta, joista 21 oli kaatunut edeltävän kolmen kuukauden aikana ja 21, jotka eivät olleet kaatuneet vastaavana ajanjaksona. Tilastolliset analyysit tehtiin näitä kahta ryhmää vertailemalla.
Tutkimuksessamme UPDRS (Parkinson-potilaiden kliininen arviointi) osoittautui luotettavaksi työkaluksi kaatumisriskin arviointiin. Etenkin ne, joiden tauti eteni muita nopeammin keskeisillä kliinisillä mittareilla arvioituna, olivat suuremmassa kaatumisriskissä. Kaatuneilla potilailla UPDRS kokonaispistemäärä oli suurempi (P=0,000) ja pistemäärän kasvu oli ollut seuranta-aikana nopeampaa kuin ei-kaatuneilla (P =0,004). UPDRS:n alakohdista etenkin päivittäisiä toimintoja mittaava ADL-osio sekä sen pistemäärän muutos korreloi hyvin kaatumisriskiin (P=0,000 ja 0,003), kuten myös kliinikon suorittaman UPDRS:n motorisen osion pistemäärä sekä sen muutos (0,004 ja 0,010).
Lisäksi kaatuneiden potilaiden Hoehn & Yahr- luokat (Parkinsonin taudin vaikeusaste-luokitus) olivat keskimäärin korkeampia kuin ei-kaatuneilla (P=0,003). Myös yleiset ikääntyvän väestön kaatumisriskiä lisäävät tekijät kuten ortostatismi, kognitiivisen tason aleneminen, heikentynyt näkö sekä lihaskunnon heikkous lisäsivät kaatumisriskiä.
Tutkimustuloksemme viittaavat siihen, että kaatumisriskin lisääntyminen Parkinsonin taudissa on voimakkaasti yhteydessä Parkinsonin taudin nopeaan progressioon sekä muihin ikääntyvän väestön kaatumisriskitekijöihin. Kliinikon on mahdollista tehdä ennustavaa riskianalyysiä sekä tunnistaa suuressa kaatumisriskissä olevia Parkinson-potilaita taudin etenemistä systemaattisesti seuraamalla.
Aiempien tutkimusten mukaan anamnestiset tiedot, kuten aiemmat kaatumiset, kaatumisen pelko, apuvälineiden käyttö sekä tilanvaihtelut lisäävät myös kaatumisten todennäköisyyttä. Kaatumiset heikentävät merkittävästi elämänlaatua sekä kotona selviytymistä Parkinsonin taudissa. Asia on hyvä ottaa vastaanotolla puheeksi, jotta tarvittaviin varotoimiin kaatumisten ehkäisemiseksi voidaan ryhtyä. Dopaminergisen lääkityksen tehostamista, etenkin levodopan aloittamista, on arvioitava tässä vaiheessa.
Tekemämme tutkimus on kuuden vuoden seurantakohorttitutkimus edennyttä idiopaattista Parkinsonin tautia sairastavien tasapainohäiriöistä ja kaatumisista sekä näiden yhteydestä Parkinsonin taudin etenemiseen. Ensimmäinen tutkimuskäynti suoritettiin kesällä 2003 ja seurantakäynti kesällä 2009. Tutkimuspopulaatiossamme oli 42 potilasta, joista 21 oli kaatunut edeltävän kolmen kuukauden aikana ja 21, jotka eivät olleet kaatuneet vastaavana ajanjaksona. Tilastolliset analyysit tehtiin näitä kahta ryhmää vertailemalla.
Tutkimuksessamme UPDRS (Parkinson-potilaiden kliininen arviointi) osoittautui luotettavaksi työkaluksi kaatumisriskin arviointiin. Etenkin ne, joiden tauti eteni muita nopeammin keskeisillä kliinisillä mittareilla arvioituna, olivat suuremmassa kaatumisriskissä. Kaatuneilla potilailla UPDRS kokonaispistemäärä oli suurempi (P=0,000) ja pistemäärän kasvu oli ollut seuranta-aikana nopeampaa kuin ei-kaatuneilla (P =0,004). UPDRS:n alakohdista etenkin päivittäisiä toimintoja mittaava ADL-osio sekä sen pistemäärän muutos korreloi hyvin kaatumisriskiin (P=0,000 ja 0,003), kuten myös kliinikon suorittaman UPDRS:n motorisen osion pistemäärä sekä sen muutos (0,004 ja 0,010).
Lisäksi kaatuneiden potilaiden Hoehn & Yahr- luokat (Parkinsonin taudin vaikeusaste-luokitus) olivat keskimäärin korkeampia kuin ei-kaatuneilla (P=0,003). Myös yleiset ikääntyvän väestön kaatumisriskiä lisäävät tekijät kuten ortostatismi, kognitiivisen tason aleneminen, heikentynyt näkö sekä lihaskunnon heikkous lisäsivät kaatumisriskiä.
Tutkimustuloksemme viittaavat siihen, että kaatumisriskin lisääntyminen Parkinsonin taudissa on voimakkaasti yhteydessä Parkinsonin taudin nopeaan progressioon sekä muihin ikääntyvän väestön kaatumisriskitekijöihin. Kliinikon on mahdollista tehdä ennustavaa riskianalyysiä sekä tunnistaa suuressa kaatumisriskissä olevia Parkinson-potilaita taudin etenemistä systemaattisesti seuraamalla.
Aiempien tutkimusten mukaan anamnestiset tiedot, kuten aiemmat kaatumiset, kaatumisen pelko, apuvälineiden käyttö sekä tilanvaihtelut lisäävät myös kaatumisten todennäköisyyttä. Kaatumiset heikentävät merkittävästi elämänlaatua sekä kotona selviytymistä Parkinsonin taudissa. Asia on hyvä ottaa vastaanotolla puheeksi, jotta tarvittaviin varotoimiin kaatumisten ehkäisemiseksi voidaan ryhtyä. Dopaminergisen lääkityksen tehostamista, etenkin levodopan aloittamista, on arvioitava tässä vaiheessa.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [34545]