Vagushermostostimulaatio epilepsian hoidossa
Vittaniemi, Henri (2014-02-24)
H. Vittaniemi
24.02.2014
© 2014 Henri Vittaniemi. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201402251136
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201402251136
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoitus: Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida vagushermostimulaatiohoidon (VNS-hoidon) tehoa epileptisten kohtausten vähentämisessä vaikeaa epilepsiaa sairastavilla.
Tutkimusmenetelmät: OYS:n neurologian klinikan VNS-hoitoa saavat potilaat tunnistettiin, ja sähköisestä sairauskertomusjärjestelmästä kerättiin epilepsian hoitoon liittyvät tiedot retrospektiivisesti. Tiedot analysoitiin SPSS®-ohjelmassa. Tilastollisen merkitsevyyden arviointiin käytettiin toistettujen mittausten t-testiä ja Wilcoxonin testiä.
Tulokset: Yhteensä 34 VNS-hoidossa ollutta potilasta tunnistettiin. Heistä 27:llä (79 %) oli paikallisalkuinen epilepsia ja seitsemällä (21 %) yleistyvä epilepsia. VNS-hoito vähensi epileptisiä kohtauksia vähintään puoleen 46,7 %:lla potilaista verrattuna VNS-hoitoa edeltävään tasoon. Kohtauksettomaksi tuli vain kaksi potilasta (6,7 %) ja kohtausmäärä lisääntyi seitsemällä (23,2 %) potilaalla. VNS-hoidon kesto oli ka. 102 kk (50 ± keskihajonta [SD], vaihteluväli 16–176 kk) yli vuoden hoidetuilla (31 potilasta). VNS-hoito ei vähentänyt eri epilepsialääkkeiden kokonaismäärää (p = 0,38 > 0,05). Eri lääkeaineita oli keskimäärin kolme sekä ennen VNS-hoitoa, että sen aikana.
Johtopäätökset: VNS-hoidon teho on OYS:ssa samaa tasoa kuin kansainvälisissä tutkimuksissa. Epilepsialääkityksen määrää ja siihen mahdollisesti liittyviä haittavaikutuksia tulee pyrkiä säännöllisesti arvioimaan vaikeassa epilepsiassa myös VNS-hoidon aikana.
Tutkimusmenetelmät: OYS:n neurologian klinikan VNS-hoitoa saavat potilaat tunnistettiin, ja sähköisestä sairauskertomusjärjestelmästä kerättiin epilepsian hoitoon liittyvät tiedot retrospektiivisesti. Tiedot analysoitiin SPSS®-ohjelmassa. Tilastollisen merkitsevyyden arviointiin käytettiin toistettujen mittausten t-testiä ja Wilcoxonin testiä.
Tulokset: Yhteensä 34 VNS-hoidossa ollutta potilasta tunnistettiin. Heistä 27:llä (79 %) oli paikallisalkuinen epilepsia ja seitsemällä (21 %) yleistyvä epilepsia. VNS-hoito vähensi epileptisiä kohtauksia vähintään puoleen 46,7 %:lla potilaista verrattuna VNS-hoitoa edeltävään tasoon. Kohtauksettomaksi tuli vain kaksi potilasta (6,7 %) ja kohtausmäärä lisääntyi seitsemällä (23,2 %) potilaalla. VNS-hoidon kesto oli ka. 102 kk (50 ± keskihajonta [SD], vaihteluväli 16–176 kk) yli vuoden hoidetuilla (31 potilasta). VNS-hoito ei vähentänyt eri epilepsialääkkeiden kokonaismäärää (p = 0,38 > 0,05). Eri lääkeaineita oli keskimäärin kolme sekä ennen VNS-hoitoa, että sen aikana.
Johtopäätökset: VNS-hoidon teho on OYS:ssa samaa tasoa kuin kansainvälisissä tutkimuksissa. Epilepsialääkityksen määrää ja siihen mahdollisesti liittyviä haittavaikutuksia tulee pyrkiä säännöllisesti arvioimaan vaikeassa epilepsiassa myös VNS-hoidon aikana.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [37647]