Pointing gestures as embodied resources of references, requests and directives in the car

Abstract

This thesis studies the different ways the driver uses pointing gestures as resources of embodied references, requests and directives, as well as how these gestures are modified to ensure the successful transfer of meaning to the recipient even when facing the challenges of mobility and multitasking which are essentially inherent in the conversational setting of the car. Specific focus is on the pointing gesture’s witnessability, duration, domain of scrutiny, and the apex location in relation to the verbal resources used.

As a source of data, this thesis employs three corpora of naturally occurring, conversation. The Habitable Cars corpus features mostly native English speakers, the Talk&Drive corpus features speaker from several different nationalities and languages, and the Kokkola corpus features only native Finnish speakers. Keeping in with the research methods of conversation analysis, transcripts of the conversation situations are provided and serve as a source of analysis.

The main finding of this research is that in order to distinguish pointing gestures used for referring, requesting and directing from each other, the driver modifies the gesture’s witnessability. Pointing gestures used for referring tend to be the shortest in duration and the least witnessable from the recipient’s point of view. Pointing gestures used for directing tend to the longest in duration and the most witnessable, with the requesting gestures falling somewhere between these two extremes. Factors such as urgency and the increased need to multitask between talking and driving also have an effect on the gesture’s delivery, increasing or decreasing the overall witnessability of the gesture depending on the situation, and sometimes blurring the line between the three social actions examined in this thesis. However, the embodied resources used for performing the three social actions are distinguishable from each other and the initial categorization is justifiable.

This thesis continues the research into gesture witnessability, and it’s importance in prioritization and acquisition of the referent. However, this thesis moves the concept of witnessability away from the world of ‘professional vision’, and further develops it by examining its interplay with the verbal resources, gesture duration and domain of scrutiny.

Tutkimus käsittelee auton kuljettajan osoittavia eleitä kehollisina resursseina kolmen sosiaalisen toiminnon, viittaamisen, pyytämisen, ja käskemisen, toteuttamisessa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, miten eleitä muokataan, jotta ne välittäisivät toiminnon viestin vastaanottajalle myös silloin kun ympäristön haasteellisuus lisääntyy. Haasteellisuutta voivat lisätä muun muassa mobiliteetti tai lisääntynyt tarve tuottaa useita rinnakkaisia toimintajaksoja. Tutkimus keskittyy erityisesti eleen havaittavuuteen ja kestoon, eleen luomaan tarkkailun alueeseen (domain of scrutiny) sekä sen huipentuman sijaintiin suhteessa verbaalisiin resursseihin.

Tutkimusaineistona on käytetty kolmea korpusta, jotka sisältävät luontaista keskustelua. Habitable Cars -korpus sisältää enimmäkseen äidinkieleltään englanninkielisiä puhujia, Talk&Drive-korpus useamman eri kielen edustajia, ja Kokkola-korpus yksinomaan suomenkielisiä puhujia. Keskusteluanalyyttisen tutkimuksen periaatteita noudattaen keskustelutilanteista on tuotettu transkriptiota, jotka toimivat analyysin lähteenä.

Tärkeimpänä löydöksenä voitaneen pitää sitä, että kuljettaja muokkaa ensisijaisesti eleen havaittavuutta erottaakseen keholliset viittaukset, pyynnöt ja käskyt toisistaan. Kehollisten viittausten osoittava ele on kestoltaan lyhyin ja havaittavuudeltaan pienin, kun taas käskyyn käytetty ele on kestoltaan pisin sekä havaittavuudeltaan suurin. Pyyntöihin käytetyt eleet ovat kestoltaan ja havaittavuudeltaan näiden kahden välimaastossa. Tilanteen kiireellisyys sekä rinnakkaiset toimintajaksot voivat vaikuttaa eleen havaittavuuteen joko lisäten tai vähentäen sitä sekä usein hämärtäen rajoja kolmen tarkastellun sosiaalisen toiminnon välillä. Tästä huolimatta tarkasteltujen kolmen toimintokategorian eleet ovat erotettavissa toisistaan. Täten alkuperäinen kategorisointi on oikeutettu.

Tämä tutkimus on jatkoa aiemmille tutkimuksille eleen havaittavuudesta sekä sen vaikutuksesta kohteen löytämiseen ja priorisointiin. Tutkimuksessa havaittavuuden käsite kuitenkin siirretään niinkutsutun ammattinäön piiristä lähemmäs arkipäivää. Lisäksi havaittavuuden käsitettä syvennetään tutkimalla sen suhdetta ja vuorovaikutusta verbaalisiin resursseihin, eleen kestoon sekä tarkkailun alueeseen.