Perheiden välinen yhteisöllisyys ja verkostoituminen perheliikuntakurssilla

Abstract

Perhettä on totuttu pitämään yhtenä tärkeimpänä yhteiskunnassamme toimivana ryhmänä, jossa vanhemmat ja lapset muodostavat tiiviin yhteisön yhdessä sukulaisten, ystävien ja naapuruston kanssa. Perheet ja niiden arki ovat kuitenkin viime vuosikymmeninä saaneet moninaisempia muotoja ja on huomattu, että yhä useampi perhe on yksin lasten kasvatusta, arkea ja vanhemmuutta koskevien kysymysten äärellä. Julkisella sektorilla neuvoloita ja varhaiskasvatuksen palveluita lukuun ottamatta löytyy melko vähän matalankynnyksen palveluita, jotka olisi tarkoitettu kaikkien perheiden tueksi. Yhä harvemmalla perheellä on mahdollisuus yhteiseen toimintaan muiden perheiden kanssa esimerkiksi kotipihassa, jossa asukkaat vaihtuvat usein ja tutustumista ei tapahdu arjen muiden kiireiden keskellä. Yksilöllisyyttä ja tehokkuutta korostavalla aikakaudellamme on kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa ihmiset kaipaavat elämäänsä myös yhteisöllisiä arvoja ja tapahtumia, joissa voi jakaa kokemuksia, saada vertaistukea sekä samalla tehdä asioita yhdessä muiden kanssa.

Perheiden tukemiseen on vähitellen aloitettu kehittämään erilaisia malleja ja toimintamuotoja. Yksi tällaisista on Oulun seudulla toimiva Nuorten Ystävät ry:n Vanhempien Akatemia- hanke, jonka tarkoituksena on tukea vanhemmuutta eri keinoin. Yhtenä hankkeen toimintamuotona on perheliikuntakurssi, joka toimii perheen yhteisenä harrastuksena, mutta myös perheiden tutustumisen ja sitä kautta verkostoitumisen mahdollistajana. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisena vanhemmat kokivat yhteistoiminnan ja verkostoitumisen perheliikuntakurssilla ja mitkä tekijät siellä ovat vaikuttamassa yhteisöllisyyden muodostumiseen. Viitekehyksenä tutkimuksessa toimii sosiokulttuurinen innostaminen ja tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää, voidaanko sosiokulttuurisen innostamisen avulla tukea perheiden verkostoitumista perheliikuntakurssilla. Aineisto kerättiin havainnointien sekä vanhempien päiväkirjojen pohjalta. Havainnointi tapahtui seitsemällä eri kurssikerralla pohjautuen etnografisiin tutkimusmenetelmiin. Päiväkirjaa kirjoitti yhteensä kuusi eri äitiä pohtien teksteissään yhteistoimintaa jokaiselta kerralta. Päiväkirjoihin kirjoitettiin myös ajatuksia kurssia ennen ja sen jälkeen.

Tutkimuksen tuloksista tuli ilmi, että perheliikuntakurssilla yhteistoimintaan ja verkostoitumiseen on vaikuttamassa monia eri tekijöitä, mutta suurin merkitys on perheiden omilla lähtökohdilla. Jokaisella tutkimukseen osallistuneista perheistä tärkeintä kurssilla oli toimiminen oman perheen kanssa ja tutustuminen toisiin oli toissijaista, jolloin verkostoitumista ei tapahtunut. Liikunnalliset toiminnot olivat luomassa yhteistoimintaa, mutta ne saattoivat myös estää sitä keskittyessään enemmän jokaisen osallistujan yksilölliseen kehittymiseen ja kokemukseen. Perheliikunta toimii hyvin toteutettuna parhaiten perheiden sisäisen vuorovaikutuksen edistäjänä, mutta oikein suunnattuna myös perheiden verkostoitumisen apuna osallistujien ollessa siihen motivoituneita. Sosiokulttuurisen innostamisen menetelmät sopivat hyvin perheiden verkostoitumisen tukemiseen, mutta myös siinä jokaisen osallistujan täytyy olla motivoitunut toimimaan yhteistoiminnan edistämiseksi.

Esimerkiksi koulut ja päiväkodit voivat hyödyntää perheliikuntaa haluttaessa tuoda luokan tai ryhmän perheitä yhteen. Lisäksi perheliikunnan mahdollisuuksia eri lajiseuroissa ei ole vielä tarpeeksi huomioitu.