Ekologinen modernisaatio ympäristökasvatuksessa

Abstract

Tässä teoreettisessa työssä tutkitaan valtiollisen ympäristöpolitiikan ja ympäristökasvatuksen välistä suhdetta. Vallitsevana ympäristöpoliittisena linjauksena käsitellään ekologisen modernisaation teoriaa. Ekologisen modernisaation mukaan ympäristöllinen kestävyys voidaan saavuttaa talouskasvun ja teknologisten innovaatioiden keinoin. Konkreettisesti tämä ajattelu ilmenee "kestävän kehityksen" diskurssina. Tässä työssä pohditaan, kuinka ekologinen modernisaatio näkyy institutionaalisen ympäristökasvatuksen taustalla ja miksi sen edustama produktionistinen maailmankuva on kasvatuksen kontekstina ongelmallinen. Tavoitteena on politisoida ja tuoda esiin taloudellinen ja yhteiskunnallinen ajattelu ympäristökasvatuksen takana sekä etsiä näille vaihtoehtoja ja uusia lähestymistapoja.

Ekologinen modernisaatio on 1980-luvulta lähtien ollut keskeinen ympäristöpoliittinen ajattelutapa. Se yhdistää talouden ja ympäristön intressit samansuuntaisiksi, mikä on selkeästi nähtävillä ajankohtaisista valtionhallinnon selonteoista ja asiakirjoista, joita tässä työssä käsitellään. Ekologisen modernisaation mukaan talouskasvu voidaan "irtikytkeä" luonnonvarojen kasvavasta käytöstä puhtaan teknologian avulla. Ekologisella modernisaatiolla tarkoitetaan tässä työssä nimenomaan teknis-taloudellista muutosta sen sijaan, että puhuttaisiin institutionaalis-sosiaalisesta rakennemuutoksesta. Talouskasvun ja ympäristön kestävyyden tavoitteiden yhtäläisyys on kuitenkin voimakkaasti kiistelty. Vasta-argumenttien mukaan talouskasvua ei voida luoda ilman luonnonvarojen kasvavaa käyttöä etenkään, kun länsimaiden luonnonvarojen kulutus on jo nyt kestämättömissä mittasuhteissa. Talouskasvun purkamista ehdottavat teoriat keskittyvät lähtökohtaisesti inhimilliseen ja ympäristön hyvinvointiin.

Ympäristökasvatus asettuu hankalaan välikäteen pyrkiessään samanaikaisesti ylläpitämään ja uudistamaan yheiskuntaa. Ekologinen modernisaatio näkyy kasvatuksessa etenkin kestävän kehityksen muodossa. Kansallinen kestävän kehityksen strategia perustuu taloudellista kasvua tavoittelevaan maailmankuvaan, kun taas kestävän kehityksen kasvatuksen strategiat eivät määrittele suhdettaan talouteen. Ympäristökasvatuksn ongelmat liittyvät sen sisäiseen reflektoimattomuuteen sekä pedagogisiin malleihin, jotka yksilöllistävät ja luonnontieteellistävät ympäristökysymyksen. Näin ongelmien yhteiskunnallinen ja taloudellinen ulottuvuus jää paitsioon. Ekologista modernisaatiota ja kestävää kehitystä pidetään ympäristökasvatuksessa kyseenalaistamattomana ja luonnollisena kehityskulkuna. Sen suhdetta talouteen ei siksi pystytä politisoimaan.

Tässä työssä esitetään, että ympäristökasvatuksessa tulisi ekologisen modernisaation rinnalla kuljettaa muitakin yhteiskuntateorioita. Ympäristökasvatuksen tulisi pyrkiä tarjoamaan koko ympäristöajattelun kenttä vaihtoehtoineen. Degrowth-ajattelua (talouskasvun purkaminen) esitetään tässä vaihtoehtoisena teoriana. Se käsittelee talouksien "oikeankokoistamista" niin, että luonnonvarojen käyttö olisi globaalisti oikeudenmukaista ja kestävällä tasolla sosiaalisesta hyvinvoinnista tinkimättä. Apuna ympäristökasvatuksen uudelleenmäärittelyssä käytetään kriittisen pedagogiikan ja transformatiivisen kasvatuksen käsitteitä. Molempien tausta-ajatuksena on vallitsevien paradigmojen tunnistaminen ja muuttaminen. Ongelmallisena nähdään etenkin markkinatalouden ja ympäristön suhde, jota tulisi ympäristökasvatuksessa käsitellä. Tutkimuksen lopussa hahmotellaan transformatiivista ympäristökasvatusta. Se tarkastelee valtiollista ympäristö- ja talouspolitiikkaa ulkoa käsin ja arvio vaihtoehtoja. Transformatiivinen ympäristökasvatus edustaa poikkitieteellistä lähestymistapaa, jonka keskiössä on globaalin näkökulman ja oikeudenmukaisuuden huomiointi.