Oppilaan minäpystyvyyden tukeminen positiivisen pedagogiikan avulla koulukontekstissa

Abstract

Minäpystyvyys perustuu Banduran (1997) sosiokognitiiviseen teoriaan, jonka mukaan pystyvyysuskomuksilla tarkoitetaan yksilön käsitystä omista taidoistaan sekä kyvystään suoriutua erilaista tehtävistä tai tilanteista. Minäpystyvyys vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka vaikeita tehtäviä oppilas valitsee sekä millaisia tehtäviä hän välttelee. Tärkein huomio siis on, että minäpystyvyys ei mittaa oppilaan taitoa jossain tehtävässä vaan uskoa suoriutua kyseenomaisesta tehtävästä.

Positiivinen pedagogiikka on pedagoginen suuntaus, joka pohjautuu pitkälti positiivisen psykologian periaatteisiin. Positiivisessa pedagogiikassa keskeistä on, että lapsi on aktiivinen toimija merkityksen rakentaja. Tärkeässä roolissa positiivisessa pedagogiikassa ovat luoneenvahvuudet ja vahvuusperustainen opetus. Tässä tutkielmassa luonteenvahvuuksien pohjana toimii Peterson ja Seligmanin (2004) kehittämä VIA-luokittelu.

Tässä kandidaatin tutkielmassa tarkastelen, kuinka minäpystyvyys rakentuu ja kuinka sitä voidaan positiivisen pedagogiikan avulla tukea koulukontekstissa. Tavoitteenani on tuoda esille minäpystyvyyden ja positiivisen pedagogiikan välinen yhteys sekä opettajalle näkökulmia siihen, kuinka positiivista pedagogiikkaa voi hyödyntää opetuksessa oppilaan minäpystyvyyttä tukevalla tavalla.

Tutkielmani perusteella minäpystyvyydellä ja luonteenvahvuuksilla on yhteys toisiinsa ja luonteenvahvuuksien tunnistaminen ja käyttäminen parantaa oppilaan minäpystyvyyttä. Opettaja voi tukea lapsen minäpystyvyyttä toteuttamalla vahvuusperustaista opetusta, keskittymällä myönteiseen ja kannustavaan palautteeseen sekä muokkaamalla oppimisympäristöt ja vertaisryhmät oppilaille sopiviksi.