“The one with Ross’s fat sister” : a critical discourse analytic study of fatphobia in the TV show Friends

Abstract

Research shows that visual media plays a part in reinforcing the internalization of the thin body ideal, the idealization of an extremely thin body, which can then result in the devaluation of bodies that do not fit the body ideal. This can lead to fatphobia, the social stigma of obesity. In this thesis, my aim is to examine how the TV show Friends (1994–2004) uses humor, language and character representation to oppress and degrade fat people and reinforce fatphobia, and how fatphobia in Friends is constructed through language. I will refer to fat feminist theory while using critical discourse analysis to analyze the dialogue, non-verbal communication and characters in Friends. My main research materials will be pre-written transcripts of selected episodes of Friends. I will combine the analysis of both the transcripts and the audiovisual material from the episodes. I will discuss my findings in reference to the superiority theory of laughter as well as Albert Bandura’s social learning theory and the concept of observational learning through models. The findings show that Friends uses humor and jokes to oppress and degrade fat people and reinforce fatphobia. This is done by enforcing hurtful stereotypes, positioning fat characters as comic scapegoats, positioning fat characters as inferior to the viewers using the superiority theory of laughter, using fat characters as models of failure and creating drastic contrast and comparison between thin and fat people. Furthermore, it can be argued that Friends influences viewers and reinforces hatred towards fat people and thus contributes to fatphobia in society.

Tutkimusten mukaan medialla on merkittävä rooli laihuuden ihannoinnissa ja idealisoinnissa. Laihuuden ihannointi voi johtaa siihen, ettei kehoja, jotka eivät sovi kehoihanteeseen, pidetä enää arvokkaina. Tämä voi pahimmillaan johtaa ‘fatfobiaan’, lihavuuspelkoon, eli lihaviin ihmisiin kohdistuvaan syrjintään, kielteisiin ennakkoluuloihin sekä perusteettomiin, negatiivisiin asenteisiin. Tavoitteeni on tutkia, miten TV-sarja Frendit (1994–2004) käyttää huumoria, kieltä ja hahmoja luodakseen ja tukeakseen haitallisia stereotypioita ja ennakkoluuloja lihavia ihmisiä kohtaan, vahvistaakseen lihavien ihmisten kohtaamaa syrjintää, sekä heikentääkseen heidän asemaansa yhteiskunnassa. Käytän kehofeminististä teoriaa sekä kriittistä diskurssianalyysiä analysoidessani Frendit-sarjan jaksojen dialogia, kehonkieltä ja hahmoja. Pääasiallinen tutkimusmateriaalini on puhtaaksi kirjoitetut transkriptiot valituista Frendit-jaksoista, joita analysoin yhdessä jaksojen audiovisuaalisen materiaalin kanssa. Tarkastelen analyysiäni naurun paremmuusteoriaan sekä Albert Banduran kehittämän sosiaalisen oppimisen teoriaan viitaten. Tulokset osoittavat, että Frendit käyttää huumoria ja vitsejä vahvistaakseen fatfobiaa vahvistamalla haitallisia stereotypioita, luomalla lihavien ihmisten painoon liittyvää komiikkaa, luomalla illuusion katsojista ylempi- ja lihavista hahmoista alempiarvoisina, käyttämällä lihavia hahmoja epäonnistumisen malleina sekä asettamalla lihavat ja laihat henkilöhahmot vastakkain vertaillakseen heitä keskenään, vain ylistääkseen laihoja henkilöhahmoja ja halventaakseen lihavia henkilöhahmoja. Voidaan siis väittää, että Frendit käyttää vaikutusvaltaansa katsojiinsa lisäämällä ennakkoluuloja ja negatiivisia asenteita lihavia ihmisiä kohtaan, siten edistäen fatfobiaa yhteiskunnassa.