Koirat varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa tukemassa
Nuosmaa, Lea (2022-04-04)
Nuosmaa, Lea
L. Nuosmaa
04.04.2022
© 2022 Lea Nuosmaa. Ellei toisin mainita, uudelleenkäyttö on sallittu Creative Commons Attribution 4.0 International (CC-BY 4.0) -lisenssillä (https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/). Uudelleenkäyttö on sallittua edellyttäen, että lähde mainitaan asianmukaisesti ja mahdolliset muutokset merkitään. Sellaisten osien käyttö tai jäljentäminen, jotka eivät ole tekijän tai tekijöiden omaisuutta, saattaa edellyttää lupaa suoraan asianomaisilta oikeudenhaltijoilta.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202204041477
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202204041477
Tiivistelmä
Koira-avusteisuus on joko tavoitteellista tai vapaaehtoista toimintaa, jossa hyödynnetään siihen soveltuvaksi testattua koiraa esimerkiksi motivoimaan ihmistä johonkin, mitä ollaan tavoittelemassa. Se perustuu eläimen ja ihmisen väliseen vuorovaikutukseen. Koira-avusteisuus myös mahdollistaa lapsille eläinkontaktin. Eläinavusteisuuden on tutkitusti huomattu parantavan ihmisen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Kiinnostus koira-avusteisuuden hyödyntämistä kohtaan etenkin kasvatusaloilla on nousussa. Koiria on alettu hyödyntämään myönteisin seurauksin esimerkiksi lukemaan opettamisen yhteydessä.
Tämän kandidaatin tutkielman tavoitteena on selvittää integroivan kirjallisuuskatsauksen keinoin myönteiset vaikutukset, joita koira voi tuoda varhaiskasvatuksen ympäristöön, sekä samalla tarkastella koiran vaikutuksia varhaiskasvatuksen pedagogiikkaan. Tarkoituksena on tarkastella monipuolisesti koira-avusteisuutta ja sen toteuttamisen etuja vahaiskasvatuksessa.
Erityisesti varhaiskasvatuksen kentällä koira-avusteisuus mahdollistaa toiminnallista oppimista ja muokkaa samalla myös oppimisympäristöä. Koira-avusteinen pedagogiikka lisää yhteisöllisyyttä ja parantaa lasten kaveritaitoja. Se myös kasvattaa lasten motivaatiota oppimiseen sekä kehittää tunnetaitoja sekä lisää turvallisuudentunnetta ja pienentää stressireaktion suuruutta. Lisäksi koira vaikuttaa myönteisesti myös sen ohjaajan kokemaan työn mielekkyyteen ja työssä jaksamiseen.

Kokoelmat
- Avoin saatavuus [29998]