Välttämätön paha : pahuuden ja oikeuden narratiivi Agatha Christien ensimmäisessä ja viimeisessä Hercule Poirot -kertomuksessa

Abstract

Tutkimusongelmani tässä työssä on selvittää, kuinka pahuuden ja oikeuden narratiivi esitetään Agatha Christien ensimmäisessä sekä viimeisessä Hercule Poirot -romaanissa. Tutkielmani pääpaino kohdistuu rikoksen ja tutkinnan tarinan suhteelle, josta nostan kohdevaloon erityisesti murhaajan sekä etsivän välisen yhteyden. Molemmat lähdeteokseni, The Mysterious Affair at Styles (1920) sekä Curtain: Poirot’s Last Case (1975), edustavat salapoliisiromaanin niin sanottua kultakautta.

Tutkimusmenetelmäni ovat henkilöhahmoanalyysi, teoksen rakenteen ja kirjallisuudenlajin sekä intertekstuaalisuuden analyysi. Sovellan tutkielmassani Tzvetan Todorovin esitystä salapoliisiromaanista kahden tarinan — piilotetun sekä näkyvän — kertomuksena. Käsitteellistän ensimmäisen eli rikoksen tarinan pahuuden narratiiviksi ja toisen eli tutkinnan tarinan oikeuden narratiiviksi. Kontekstualisoin moraalin ja lain merkitystä salapoliisiromaanissa tarkastelemalla kuolemanrangaistuksen historiaa sekä siitä luopumista Isossa-Britanniassa ja Curtainin asemaa ”kahden aikakauden” teoksena tämän johdosta.

Työni tarkoituksena on osallistua keskusteluun siitä, miten pahuus esitetään rikoskirjallisuudessa ja syventyä Christien hahmojen arvovalintoihin. Toisena merkittävänä osuutena tutkimuksessani on paikantaa, että missä määrin vahvasti ennalta määriteltyihin kirjallisiin lainalaisuuksiin nojaavan genren voi irrottaa kontekstistaan kertomuksen tarkastelua varten. Salapoliisiromaanin luonne lukijaansa pettävänä kirjallisuudenlajina asettaa omintakeisen haasteen viestin välittäjän sekä sen vastaanottajan suhteeseen. Pohtiessani salapoliisiromaanin tekijän ja yleisön ainutlaatuista vuorovaikutussuhdetta hyödynnän viitekehyksenäni Heta Pyrhösen esittelemää käsitettä kirjoittaja-lukija -peli. Tarkastellessani lähdeteosteni lajityypillisyyttä analysoin niitä kirjallisuudenlajin odotusten mukailijoina sekä rikkojina. Työkaluna käytän S.S. Van Dinen kaltaisten tyylilajin profiloituneiden aikalaiskirjoittajien tekstejä. Tutkielmassani osoitan, kuinka sekä etsivää että murhaajaa on mahdollista tarkastella lain ulkopuolisina toimijoina lähdeteoksissani. Esitän kuinka alkuperäisen pahuus-oikeus dikotomian tulisi laajentua tarkentavasti moraali-laki alajaotteluun. ”Välttämättömän pahan” eli murhan tutkimuksen lisäksi laki esiintyy Christien romaaneissa mitä erilaisimmin keinoin. Keskeisenä tuloksena tutkielmassani on analyysini Christien romaanien tavasta esittää laki antagonistin eli rikoksen syyllisen työvälineenä ja jopa etsivän työn esteenä.

Mielenkiintoisena jatkona tutkielmalleni voisi olla tarkastelu moraalin ja lain ristiriidasta myös muissa Hercule Poirot -tarinoissa, joissa mysteerin lopputulema ei vastaa genren perinteisiä odotuksia — esimerkiksi Murder on the Orient Express -romaanissa (1934).