Aikuistuneiden paluumuuttajalasten käsityksiä koulun tarjoamasta tuesta ja sen merkityksestä paluumuuton jälkeen

Abstract

Paluumuutto on monitahoinen tapahtuma, jopa ulkomaille muuttoa haastavampi, sillä palatessa muutoksia ja haasteita ei välttämättä osata odottaa. Erilaisten kokemustensa ansiosta paluumuuttaja saattaa myös kokea näkymätöntä toiseutta ja hänen haasteensa voivat jäädä piiloon, sillä ulkoisesti hän voi sulautua väestöön helpostikin. Paluumuutto koskettaa myös monia lapsia. Tässä fenomenografisessa tutkimuksessa selvitetään, millaisia kokemuksia, ja sitä kautta käsityksiä aikuistuneilla paluumuuttajalapsilla on tuesta koulussa paluumuuton jälkeen, ja mikä tuen saannin tai sen puutteen merkitys on ollut.

Tutkimuksen taustana käsitellään paluumuuttoa ja siihen liittyviä ilmiöitä, erityisesti lasten näkökulmasta. Teoreettisena viitekehyksenä on interkulttuurinen kasvatus, joka pyrkii kohtaamaan jokaisen oppilaan taustoineen kunnioittavasti mahdollistaen oppimisen ja identiteetin kehittymisen samalla pyrkien muuttamaan myös koulua. Tähän tarvitaan interkulttuurista kompetenssia. Näistä lähtökohdista käsitellään myös paluumuuttajalapsia interkulttuurisen kasvatuksen erityisryhmänä ja esitellään aiempaa aiheeseen liittyvää tutkimusta.

Tutkimuksessa haastateltujen viiden aikuistuneen paluumuuttajalapsen kokemukset ja käsitykset paluun jälkeisestä kouluajasta, erityisesti tuen saamisen kannalta, tuovat esiin kuvaa vaihtelevista henkilökohtaisista kokemuksista ja tarpeista, sekä niihin vastaamisesta. Osalla paluu oli sujunut varsin mutkattomasti, osa oli kokenut monia haasteita. Koulussa tuen suhteen oli näkyvillä positiivisia huomiointeja ja toisaalta tukea oli saatu, mutta monilta osin tuen saaminen oli jäänyt vähäiseksi, vaikka välillä tarve oli ollut ilmeinen. Toisaalta monia asioita ei koettu haasteeksi ja pohdittiin myös, olisiko tukea otettu vastaan. Kuitenkin oli myös toiveita tuen saannista. Tuen muodot voidaan tämän tutkimuksen perusteella jakaa viiteen ryhmään: kielen tukeminen, vertaissuhteiden vahvistaminen, osaamisen kehittäminen, arjen käytäntöjen vahvistaminen ja henkinen tuki.

Tuen saamisen tai sen puutteen merkityksistä nousi esille kolme pääkategoriaa: sosioemotionaaliset merkitykset, koulu merkityksellisenä paikkana ja (akateemisen) tuen joustavuus. Henkiseen hyvinvointiin, kasvuun ja identiteetin kehittymisen liittyi monia merkityksiä, samoin vertaissuhteiden haasteet ja näkymättömyyden kokemus nousivat esille sosioemotionaalisista merkityksistä. Koulun merkityksellisyyteen liittyivät paluumuuton sujuvoittaminen ja se, kuinka koulu voisi olla myös mahdollistamassa oppilaiden välistä yhdenvertaisuutta paluuseen liittyen erityisesti, jos koetaan haasteita, eikä tukea saada muualta. Tuen henkilökohtaisuus on aihetta läpileikkaava asia, jota kuvaa ylemmällä tasolla joustavuus. Joustavuutta tarvitaan myös osaamisen kehittämisen näkökulmasta.

Kokonaisuudessaan näyttää siltä, että kouluilta puuttui monilta osin tietämystä paluumuuttajalasten taustoista ja paluumuuttoon liittyvistä ilmiöistä, mikä heijastui paluumuuttajalasten kohtaamiseen ja tukemiseen. Tämän takia aihetta on tärkeää pitää esillä ja tehdä aiheesta myös lisää tutkimusta.