Itsesäätelyn kehitys varhaislapsuudessa ja varhaiskasvatuksen opettaja lapsen kanssasäätelijänä

Abstract

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää narratiivisen kirjallisuuskatsauksen avulla itsesäätelyn kehittymistä varhaislapsuudessa ja sitä, millainen rooli varhaiskasvatuksen opettajalla on lapsen itsesäätelytaitojen tukemisessa alle kolmevuotiaiden lasten ryhmässä. Itsesäätelyn kehittyminen on rajattu 0–3-vuotiaisiin lapsiin siitä syystä, että itsesäätelytaidot kehittyvät voimakkaimmin varhaisina vuosina ja tämän vuoksi on hyvin tärkeää tietää, miten itsesäätelykyvyn optimaaliseen kehittymiseen voidaan vaikuttaa. Itsesäätelytaitojen tukeminen muodostaa keskeisen osan pienten lasten pedagogiikassa, joten varhaiskasvatuksen opettajan merkitystä lapsen itsesäätelykyvyn tukemisessa on tärkeää tutkia.

Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu itsesäätelyyn liittyvistä keskeisistä käsitteistä, jotka alle kolmevuotiaan lapsen kohdalla ovat itsesäätelyn eri osa-alueet ja biologinen perusta, kanssasäätely, sekä turvallinen kiintymyssuhde. Lapsen varhaisina vuosina kiintymyssuhdeteorian turvallinen kiintymyssuhde ja kanssasäätely muodostavat pohjan itsesäätelytaidoille. Varhaiskasvatuksen näkökulmasta opettajan keskeinen tehtävä on luoda turvallinen kiintymyssuhde lapseen ja toimia laadukkaan vuorovaikutuksen kautta lapsen kanssasäätelijänä emotionaalisella, kognitiivisella ja käyttäytymisen säätelyn osa-alueilla. Tutkielma pohjautuu keskeisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin lapsen itsesäätelyä koskeviin teoksiin sekä tutkimuksiin.

Tutkimustulosten mukaan alle kolmevuotiaan lapsen emotionaalisen, kognitiivisen ja käyttäytymisen itsesäätelyn osa-alueet kehittyvät tiiviisti toisiaan tukien vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Tuloksista ilmeni, että mitä paremmin lapsi tunnistaa omia sekä muiden ihmisten tunteita, sitä paremmin hän kykenee säätelemään omaa käyttäytymistään sosiaalisesti sopivalla tavalla. Lapsen kognitiivinen kehitys puolestaan tukee lapsen mahdollisuuksia säädellä sekä omia tunteitaan että käyttäytymistään. Lisäksi hyvin keskeisen osan pienen lapsen itsesäätelykyvyssä muodostaa biologinen perusta, jolla tarkoitetaan lapsen aivojen kehittymistä, mikä näkyy hyvin selkeästi alle kolmevuotiaan lapsen itsesäätelyn mahdollisuuksissa. Tutkimustuloksissa ilmeni tutkijoiden yksimielisyys varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä itsesäätelytaitojen kehittymisessä. Turvallinen kiintymyssuhde ja laadukas kanssasäätely luovat optimaalisen pohjan lapsen itsesäätelytaidoille. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että varhaiskasvatuksen opettajalla on merkittävä rooli oman pedagogisen työn kautta lapsen itsesäätelytaitojen tukemisessa, sekä mahdollisuus vaikuttaa siihen, että jokaisella varhaiskasvatuksessa olevalla lapsella, on tasavertaiset mahdollisuudet taustastaan riippumatta saada hyvä pohja itsesäätelytaidoille.