Vuosina 2008–2016 OYS:ssa kuolleiden lasten soveltuvuus elinluovuttajiksi

Abstract

Suomessa lapsikuolleisuus on nykyään pienempiä maailman tasolla. Lasten kuolleisuus on Suomessa pienentynyt koko viime vuosisadan ajan. Lain mukaan ihminen on kuollut, kun kaikki hänen aivotoimintonsa ovat pysyvästi loppuneet. Kuolema voidaan todeta sydämen vielä sykkiessä, kun tutkittaessa aivoperäiset vasteet puuttuvat ja todetaan että hengityskeskuksen toiminta on loppunut. Aivokuoleman määritelmä on sama lapsilla ja aikuisilla. Lapsilla aivokuolemat ovat harvinaisia, jopa lasten teho-osastoilla, jonka takia jokainen aivokuollut tulisi tunnistaa. Elinsiirrot ovat kustannusvaikutteisia hoitomuotoja, jotka usein pelastavat potilaan hengen vaikeimmissa maksan, sydämen ja keuhkojen sairauksissa. Lapset eivät säästy elinsiirtojonoissa olemiselta ja lista elinsiirtoa odottavista lapsista on kasvanut. Lapsipotilaiden määrä elinluovuttajia sen sijaan on monien vuosien ajan pysynyt samalla tasolla.

Tämän tutkimuksen avulla pyrimme selvittämään, toimiiko Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella lapsipotilaiden kohdalla elinsiirtokandidaattien tunnistaminen ja hoito asetusten mukaisesti. Kartoitimme mahdollisia ongelmakohtia luovuttajakandidaattien tunnistamisessa. Tämä tutkimus on takautuva rekisteritutkimus. Tutkimukseen otimme mukaan kaikki vuosina 2008–2016 OYS:ssa kuolleet lapset (alle 18-vuotiaat). Tutkimustiedot kerättiin ESKO-potilasjärjestelmästä ja tutkimuksessa käytettiin aineiston analyysiin SPSS-ohjelmaa. Tutkimustulosten perusteella aivokuolleiksi luokiteltiin 10 potilasta (5,7%). Näistä potilaista elinluovuttajana toimi yhteensä viisi potilasta. Kahden potilaan kohdalla aivokuolemaa ei tunnistettu ja huoltajien mielipidettä elinluovutuksesta ei kysytty. Lisäksi huoltajien kielteinen mielipide elinluovutuksesta esti kahden potilaan kohdalla aivokuolemadiagnoosin lopullisen tekemisen. Lasten yleisimmät kuolinsyyt OYS:ssa näinä vuosina olivat synnynnäiset rakennepoikkeavuudet ja onkologiset sairaudet.