Satumaiset toiset : eläinkuvauksen ekokriittinen luenta Laura Gustafssonin Huorasatu-romaanissa

Abstract

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Laura Gustafssonin (s. 1983) vuonna 2011 ilmestynyttä esikoisromaania Huorasatu. Lähiluen teosta ekokriittisellä, eläintutkimuksellisella ja ekofeministisellä otteella selvittääkseni, millaista sen muunlajisten eläinten kuvaus on. Huorasatu nimeää itsensä saduksi ja romaaniksi, sillä romaani-sana on lisätty sulkeissa teoksen kanteen varsinaisen nimen alle. Näin teos kritisoi juoniromaania ja satujen sukupuolirooleja. Mukailen tutkimuskohteeni tekemää rajausta ja vertaan sen eläinkuvausta erityisesti satujen ja muun proosan eläinkuvaukseen. Katson, että kaunokirjallisuus kykenee heijastelemaan ja käsittelemään ihmisten eläinkäsityksiä. Käyn lyhyesti läpi eläinsuhteemme muutoksia tultaessa kohti nykyistä antroposeenin aikaa. Yhdistän analyysiin eläinfilosofisen ajatuksen muunlajisista itseisarvoisina toimijoina. Lisäksi selvitän miten ja millaiseksi ihmisen ja eläimen välinen suhde Huorasadussa muodostuu. Tässä mielessä tutkimukseni on posthumanistista.

Tutkimuskohteeni on teoriatietoinen, kriittinen, ivallinen ja avantgardistinen satiiri. Siinä on useita menippolaisen satiirin elementtejä, kuten fantasiaa, väkivaltaa ja groteskeja aiheita, ja sen maailma on dystooppinen. Huorasadun eläinkuvaus kyseenalaistaa ihmis–eläin dikotomian ja eläinten alisteisen aseman metamorfoosien ja lihan kautta. Muodonmuutokset tuottavat hahmoille paitsi eläimellisiä, myös kyborgisia ominaisuuksia, joita tutkin Donna Harawayn Kyborgimanifesti (1985) -esseen avulla. Analysoin lihaa Carol J. Adamsin Lihan sukupuolipolitiikka (1990) -teoksen valossa. Liha ja ruumiillisuus mahdollistavat eläimen kohtaamisen, sekä niiden hierarkioiden ylittämisen, joilla eläimiä luokitellaan esimerkiksi lemmikki- ja tuotantoeläimiin. Käytän hierarkioiden analysoimisessa apuna Melanie Joyn karnismin ja lihanormin käsitteitä.

Huorasadun muunlajisia ei ole antropomorfisoitu, eivätkä ne kuulu johonkin tiettyyn lajiin. Ne toimivat teoksessa aktoreina, mutta jakavat saman toiseuden position naisten kanssa. Naisten ja muunlajisten välille muodostuu ruumiillisen ja lajienvälisen empatian kautta ei-kielellinen intersubjektiivinen yhteys. Empatian ja toisen tunnistamisen elementtien analyysissa käytän apuna ruumiinfenomenologian käsitteitä ruumiillisesta subjektiviteetista. Huorasadun lopussa toteutuu utopia, jonka luonnontilassa naiseus, eläimyys ja luonto rinnastuvat toisiinsa yhteiskunnan epätasa-arvoisten rakenteiden tuhouduttua. Pysyvämpi tasa-arvo mahdollistuu vasta kirjallisten kaanonien uudelleenkirjoittamisen kautta ja tätä teos käsittelee kyborgisen uudelleenkytkeytymisen avulla.