Panettu vai pantu, juoksettu vai juostu? : panna- ja juosta-verbien vokaalivartaloistuminen

Abstract

Tutkin pro gradu -tutkielmassani panna- ja juosta-verbien vokaalivartaloistumista. Vokaalivartaloistuminen on morfologinen muutos, jossa konsonanttivartalon tilalla on alkanut yleistyä norminvastaisesti vokaalivartalo (esimerkiksi E-infinitiivin inessiivissä pannessa > *paniessa, juostessa > *juoksiessa). Keräsin aineistoni internetkeskustelukorpuksista Kielipankin konkordanssihakuohjelmalla eli Korpilla. Aineiston tapaukset jakautuvat seuraaviin muotoryhmiin: infiniittiset muodot (A- ja E-infinitiivit, NUT- ja TU-partisiipit) ja finiittiset muodot (passiivit, imperatiivit, potentiaalit). Tarkastelin, millaisia vokaalivartaloistuneet muodot ovat morfologisesti ja morfosyntaktisesti näissä muotoryhmissä.

Tarkoitukseni oli selvittää internetkeskusteluaineiston avulla, missä muotoryhmissä vokaalivartaloistuneita muotoja esiintyy useimmin sekä millaisissa merkityksissä norminvastaisesti vokaalivartaloisia muotoja käytetään. Valitsin verbit panna ja juosta tarkasteltavaksi, sillä molemmat ovat polyseemisia eli monimerkityksisiä verbejä. Kielitoimiston sanakirja (KS 2020) tunnistaa panna-verbille 11 merkitystä, juosta-verbille taas 6 merkitystä. Olen jo aiemmin kandidaatintutkielmassani (Kärkkäinen 2018) todennut, että panna-verbin vokaalivartaloistuneita muotoja käytetään selkeästi useimmin silloin, kun verbillä halutaan ilmaista seksuaalista merkitystä. Tässä pro gradu -työssä pyrin selvittämään tarkemmin laajemmalla aineistolla, pitääkö havainto edelleen paikkansa. Lisäksi tutkin, korostuuko myös juosta-verbin kohdalla jokin tietty merkitys.

Lyhyet A-infinitiivit esiintyvät aineistossa useimmin verbiketjussa; pitkien A-infinitiivien tehtävä on toimia finaalirakenteessa. E-infinitiivien inessiivimuodot toimivat ajankohdan määritteenä temporaalirakenteessa, instruktiivimuotoiset sen sijaan tavan määritteenä kuvaamassa, miten hallitsevan verbin kuvaama tilanne toteutuu. NUT- ja TU-partisiippimuodoista suurin osa esiintyy liittomuodoissa. Passiivitapaukset ovat yksipersoonaisia passiiveja eli esiintyvät lauseessa, jossa ei ole ilmisubjektia. Imperatiivien ja potentiaalien kohdalla kiinnostava havainto oli, että panna-verbillä on enemmän esiintymiä näiden modusten eri persoonamuodoissa.

Analyysin perusteella voin todeta, että panna-verbin kohdalla A-infinitiivi, E-infinitiivi, NUT-partisiippi, passiivi ja imperatiivi olivat yleisimmät muotoryhmät. Juosta-verbillä useimmin esiintyvät muotoryhmät olivat A-infinitiivi, E-infinitiivi ja NUT-partisiippi. Suurimmat muotoryhmät olivat siis osittain yhtenevät näillä verbeillä. Erona on se, että juosta-verbillä finiittisiä muotoja esiintyi selkeästi vähemmän kuin panna-verbillä, sillä panna-verbissä passiivi ja imperatiivi erottuivat panna-verbin kohdalla yleisinä muotoryhminä, kun juosta-verbillä näissä ryhmissä oli vain muutamia tapauksia. Näin ollen päättelin, että panna-verbin kohdalla vokaalivartaloistuminen saattaa olla pidemmällä kuin juosta-verbillä, vaikka juosta-verbilläkin vokaalivartaloiden yleistymistä on havaittavissa.

Tämän pro gradu -tutkielman laajempi aineisto vahvistaa havainnon, että panna-verbin seksuaalimerkityksisyys korostuu vokaalivartaloisissa tapauksissa. Seksuaalimerkitys on selkeästi useimmin esiintyvä (85 % aineiston panna-verbitapauksista) kaikissa muotoryhmissä paitsi TU-partisiipissa. Juosta-verbin vokaalivartaloistuneita muotoja käytetään useimmin (81 % aineiston juosta-verbitapauksista) kuvaamaan konkreettista ja yhtäjaksoista jaloilla liikkumista, joko urheilusuoritusta tai muuten kävelyä vauhdikkaampaa liikkumista. Nämä havainnot johtivat päätelmään, että näissä tarkastelemissani verbeissä vokaalivartaloistuneiden muotojen käyttö on sidoksissa siihen, missä merkityksessä verbiä käytetään.