Luontosuhteen rakentuminen Euroopan unionin vihreissä strategioissa

Abstract

Luonnon ja yhteiskunnan välisen suhteen tarkastelu on yksi tapa pyrkiä ymmärtämään 2000-luvun moniulotteista ekologista kriisiä. Tässä tutkielmassa luonnon ja yhteiskunnan välinen suhde ymmärretään semioottiseksi ja materiaaliseksi rakennelmaksi, jolloin luontosuhteen tarkastelussa ovat olennaisia niin luontoon liitettävät merkitykset kuin yhteiskunnallinen materiaalinen käytäntö. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu luontosuhteelle olennaisten aatesuuntausten erittelyn kautta, jossa kuvataan samalla eurooppalaisen modernin kehittymistä. Tutkielman tarkoitus on selvittää poliittisten strategiadokumenttien kautta, minkälaisista tekijöistä Euroopan unionin luontosuhde rakentuu, ja sisältyykö strategiadokumentteihin luontosuhteen muutosta.

Tutkielman aineisto koostuu Euroopan vihreän kehityksen ohjelmasta ja sen kolmesta alastrategiasta. Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on Euroopan unionin pitkän tähtäimen ekologinen kasvustrategia, jonka on tarkoitus tehdä Euroopasta muun muassa maailman ensimmäinen hiilineutraali maanosa. Strategioita tarkastellaan pitkälti Norman Faircloughin (1992) muotoileman diskurssianalyysin kautta. Diskurssianalyysilla pyrin tarkastelemaan luontoon liitettäviä merkityksiä ja diskurssin kautta välittyvää luontoon kohdistuvaa toimintaa, sekä dokumenttien välittämää muutosta.

Tutkielman keskeisissä tuloksissa käy ilmi, että Euroopan unioni käsittää luonnon modernille ominaisesti ihmisen toiminnan kohteeksi sekä olennaisesti resurssiksi. Luonnon resurssiolemus on EU:n strategioissa sen tärkein ominaisuus. Euroopan unionin luontosuhde rakentuu ennen kaikkea taloudellisen järkeilyn ja luonnollisen maailman hallinnan kautta. ’Taloudellinen’ ohjaa luontoon kohdistuvaa inhimillistä toimintaa, ja luontoa pyritään integroimaan osaksi yhteiskunnallista todellisuutta etenkin talouden kautta. Euroopan unioni luo ja ylläpitää strategioissaan vahvaa uskoa luonnon hallinnan mahdollisuuteen, jossa ekologinen kriisi on osaltaan ratkaistavissa luonnon ohjaamisen kautta. Strategioista paljastuu, että Euroopan unionin luontosuhde rakentuu yhä ekomodernisaation asettaman kehyksen päälle. Euroopan unionin vihreän kehityksen ohjelma ei sisällä rakenteellista muutosta luonnon ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen, vaan strategioissa esiintyvä muutos on määrällistä, temporaalista ja teknisluontoista.