Näkymättömät lapset varhaiskasvatuksessa

Abstract

Tutkimuksemme käsittelee sosiaalista näkymättömyyttä varhaiskasvatuksessa, joka on vuorovaikutuksessa syntyvä ilmiö. Sosiaalinen näkymättömyys on oman kokemuksemme mukaan läsnä varhaiskasvatuksen arjessa, mutta sitä ei ole käsitelty juurikaan tutkimuksissa. Ilmiö on kasvatuksellisesta näkökulmasta haasteellinen, sillä kasvattajat eivät tiedosta sen olemassaoloa.

Tutkimuksessamme pyrimme integroivan kirjallisuuskatsauksen keinoin muodostamaan alustavan kokonaiskuvan sosiaalisesta näkymättömyydestä varhaiskasvatuksessa. Avaamme tutkimuskysymystemme avulla mitä sosiaalinen näkymättömyys on, sekä mikä altistaa lapsen sosiaaliselle näkymättömyydelle.

Tuloksissa kuvaamme sosiaalista näkymättömyyttä peilautumattomuuden, kohtaamattomuuden ja yksinäisyyden käsitteiden kautta, jotka muodostavat sosiaalisen näkymättömyyden teorian. Lisäksi kuvaamme näkymättömyydelle altistavia tekijöitä, joita on havaittavissa kiintymyssuhteissa, päiväkodissa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa, temperamenttipiirteissä, puolustusmekanismeissa sekä varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa. Näkymättömyys ilmiönä nivoutuu monella tapaa minäkuvan muodostumiseen. Tämä yhteys näkyy niin kaikkien näkymättömyyttä kuvaavien kuin näkymättömyydelle altistavienkin tekijöiden yhteydessä. Näkymättömyyteen liittyy tekijöitä, joiden ilmeneminen voi aiheuttaa lapselle näkymättömän roolin päiväkotiympäristössä.

Näkymättömyydellä on suuri vaikutus lapsen minäkuvan kehitykseen ja sitä kautta mielenterveyteen. Yksilöiden mielenterveydellä on taas vaikutuksensa yhteiskunnan resursseihin. Sosiaalisen näkymättömyyden ilmiötä onkin tärkeää tuoda esille, sillä se lisää näkymättömyyden tunnistamisen mahdollisuuksia kasvattajien keskuudessa. Ilmiön tunnistaminen vähentää sosiaalista näkymättömyyttä ja sitä kautta siitä aiheutuvia haittoja.