Subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus : tarkastelussa lainsäädäntöprosessi oikeuden voimaansaattamisesta, rajoittamisesta ja rajoituspäätöksen kumoamisesta vuosina 1996, 2016 ja 2019

Abstract

Suomen eduskunta teki päätöksen subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden voimaansaattamisesta vuonna 1996. Oikeus ehti olla voimassa 20 vuotta, kunnes eduskunta päätyi rajaamaan oikeutta siten, että jokaisella lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen 20 tuntia viikossa. Rajoitettu varhaiskasvatusoikeus ehti olla voimassa ainoastaan vajaa kolme vuotta, kunnes vuonna 2019 rajaus päätettiin purkaa.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus saatettiin voimaan vuonna 1996, millä perusteilla oikeutta päädyttiin rajoittamaan vuonna 2016, ja miksi oikeus päätettiin palauttaa täysipäiväiseksi vuonna 2019. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan teoreettisessa viitekehyksessä varhaiskasvatuksen merkitystä lapsen kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen sekä sitä, onko subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus lapsen vai aikuisen oikeus.

Tutkimus on laadullinen tutkimus, ja sen tutkimusaineisto koostuu Suomen eduskunnan työskentelyyn liittyvästä lainsäädäntömateriaalista. Tutkimuskäytössä oli mukana tutkimuskysymyksien kannalta tarkoituksenmukaisimmat, subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta käsittelevät hallituksen esitykset, valiokuntien mietinnöt ja lausunnot, eduskunnan täysistunnon pöytäkirjat sekä valmis, voimaansaatettu lainsäädäntöteksti. Tutkimusmetodina on kriittinen diskurssianalyysi.

Tutkimustulosten mukaan lainsäädäntömateriaaleista vuosilta 1990, 2015 ja 2019 löytyy useita yhdistäviä teemoja, jotka vaikuttivat päätöksentekoon. Jokaisena vuonna keskustelussa oli mukana näkökulma siitä, että vanhemmilla tulisi olla aito mahdollisuus valita, osallistuuko lapsi varhaiskasvatuspalveluun vai hoitavatko vanhemmat lapsensa kotona. Tätä ei kuitenkaan missään vaiheessa pidetty todellisena mahdollisuutena kotihoidontuen ollessa riittämättömällä tasolla. Vanhempien kasvatusvastuuta ja -osaamista kunnioitettiin, ja tähän vedottiin etenkin vuonna 2015 käydyssä täysistuntokeskustelussa, kun varhaiskasvatusoikeutta päätettiin rajata.

Toisena yhdistävänä teemana tutkimusaineistosta nousivat esille taloudelliset kysymykset. Vuoden 2015 päätös varhaiskasvatusoikeuden rajoituksesta oli puhtaasti talouspoliittinen, mutta varhaiskasvatuksen menot olivat puheenaiheena myös vuoden 1990 täysistuntokeskustelussa. Sen sijaan vuoden 2019 keskustelussa säästöpuhe kääntyi päinvastaiseksi. Varhaiskasvatuksesta puhuttiin investointina, ja esille nousee jopa visio varhaiskasvatuspalvelun maksuttomuudesta. Toisistaan eroavia näkemyksiä esiintyi muun muassa siinä, pidettiinkö varhaiskasvatusoikeutta lapsen vai aikuisen oikeutena ja miten varhaiskasvatuksen tarjoama tuki lapselle ja perheelle määriteltiin. Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden on tarkoitus palata täysimääräisenä voimaan elokuussa 2020, eli tuolloin jokaisella lapsella olisi jälleen oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen.