Elämäntyönä opettaminen : lähetystyöntekijä Marja Väisälän työhyvinvointi Lounais-Afrikassa vuosina 1950–1972
Salonen, Hanni (2020-04-17)
H. Salonen
17.04.2020
© 2020 Hanni Salonen. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202004181454
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202004181454
Tiivistelmä
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee lähetystyöntekijä Marja Väisälää, joka toimi opettajana Lounais-Afrikassa vuosina 1950–1972. Väisälä opetti suomalaisten lähetystyöntekijöiden lapsia Swakopmundin koulukodissa ja paikallisia Oshigambon lukiossa. Tutkimuksessa keskitytään Marja Väisälän työuraan työhyvinvoinnin näkökulmasta. Työhyvinvointia tarkastellaan ammatti-identiteetin, jaksamisen ja työympäristön kautta. Tutkimuksen tarkoituksena on laajentaa kuvaa opettajien työhyvinvoinnista, monikulttuurisesta työympäristöstä, opettajan työstä sekä siihen liittyvistä ilmiöistä.
Tutkielman päälähteinä ovat Väisälän kirjoittamat kirjeet perheelle ja ystäville. Kirjeiden lisäksi tutkielmassa käytetään Väisälän kirjoittamaa teosta Ambolukion lehtorina, jonka hän on kirjoittanut lähettämiensä kirjeiden perusteella. Tutkielma on mikrohistoriallinen ja tutkimusmenetelmänä käytetään lähilukua.
Tutkielman ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan Väisälän ammatti-identiteettiä ja miten se vaikutti hänen työhyvinvointiinsa. Väisälän ammatti-identiteetti muokkautui voimakkaasti ensimmäisten työvuosien aikana Swakopmundin koulukodissa. Väisälälle muodostui heikko ammatti-identiteetti, johon vaikuttivat muun muassa heikko substanssiosaaminen ja ajan puute. Väisälä piti itseään huonona opettajana, jonka vuoksi oppilaat eivät oppineet. Myös Oshigambon lukiossa oppilaiden oppimistulokset olivat heikkoja, jonka vuoksi Väisälän ammatti-identiteetti vakiintui heikoksi. Ammatti-identiteetti auttoi häntä kuitenkin jaksamaan, koska hän käytti sitä selitystapana epäonnistumisille ja ongelmille opetustyössä.
Toisessa pääluvussa keskitytään siihen, miten työympäristö vaikutti Väisälän työhyvinvointiin. Tutkimuksessa tulee ilmi, että Väisälän työhyvinvointia haastoivat eniten työympäristöön liittyvät tekijät. Swakopmundin koulukodissa Väisälän työhyvinvointia rasittivat muun muassa asumisjärjestelyt, lasten aiheuttama melu sekä loma-ajan puute. Helpotusta tilanteeseen tapahtui työalueen siirron myötä. Oshigambon lukiossa haasteina olivat puute oppikirjoista ja opettajista.
Molemmissa pääluvuissa tarkastellaan Väisälän jaksamista. Väisälällä oli työuransa aikana useita keinoja edistää jaksamistaan ja työhyvinvointiaan. Selkeimmin kirjeistä nousivat ammatti-identiteetti, töistä irtautuminen sekä kutsumus. Väisälä oli hyvin tietoinen jaksamisensa rajoista koko työuran ajan. Hän tietoisesti jätti työnsä tekemättä tai teki ne pintapuolisesti kuin rasitti itseään liikaa. Väisälällä oli myös vahva kutsumus opetustyöhön. Hän koki työnsä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi, jonka vuoksi hän sitoutui tehtäväänsä vastoinkäymisistä huolimatta. Tutkimusanalyysin perusteella Väisälän työhyvinvointi oli pääasiassa hyvä, vaikka hänellä oli työurallaan useita vaiheita, joissa hänen työhyvinvointiaan haastettiin. Opetustyö oli Väisälän elämäntehtävä, jonka vuoksi hän teki 22 vuotta kestävän työuran Suomen Lähetysseuran kouluissa.
Tutkielman päälähteinä ovat Väisälän kirjoittamat kirjeet perheelle ja ystäville. Kirjeiden lisäksi tutkielmassa käytetään Väisälän kirjoittamaa teosta Ambolukion lehtorina, jonka hän on kirjoittanut lähettämiensä kirjeiden perusteella. Tutkielma on mikrohistoriallinen ja tutkimusmenetelmänä käytetään lähilukua.
Tutkielman ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan Väisälän ammatti-identiteettiä ja miten se vaikutti hänen työhyvinvointiinsa. Väisälän ammatti-identiteetti muokkautui voimakkaasti ensimmäisten työvuosien aikana Swakopmundin koulukodissa. Väisälälle muodostui heikko ammatti-identiteetti, johon vaikuttivat muun muassa heikko substanssiosaaminen ja ajan puute. Väisälä piti itseään huonona opettajana, jonka vuoksi oppilaat eivät oppineet. Myös Oshigambon lukiossa oppilaiden oppimistulokset olivat heikkoja, jonka vuoksi Väisälän ammatti-identiteetti vakiintui heikoksi. Ammatti-identiteetti auttoi häntä kuitenkin jaksamaan, koska hän käytti sitä selitystapana epäonnistumisille ja ongelmille opetustyössä.
Toisessa pääluvussa keskitytään siihen, miten työympäristö vaikutti Väisälän työhyvinvointiin. Tutkimuksessa tulee ilmi, että Väisälän työhyvinvointia haastoivat eniten työympäristöön liittyvät tekijät. Swakopmundin koulukodissa Väisälän työhyvinvointia rasittivat muun muassa asumisjärjestelyt, lasten aiheuttama melu sekä loma-ajan puute. Helpotusta tilanteeseen tapahtui työalueen siirron myötä. Oshigambon lukiossa haasteina olivat puute oppikirjoista ja opettajista.
Molemmissa pääluvuissa tarkastellaan Väisälän jaksamista. Väisälällä oli työuransa aikana useita keinoja edistää jaksamistaan ja työhyvinvointiaan. Selkeimmin kirjeistä nousivat ammatti-identiteetti, töistä irtautuminen sekä kutsumus. Väisälä oli hyvin tietoinen jaksamisensa rajoista koko työuran ajan. Hän tietoisesti jätti työnsä tekemättä tai teki ne pintapuolisesti kuin rasitti itseään liikaa. Väisälällä oli myös vahva kutsumus opetustyöhön. Hän koki työnsä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi, jonka vuoksi hän sitoutui tehtäväänsä vastoinkäymisistä huolimatta. Tutkimusanalyysin perusteella Väisälän työhyvinvointi oli pääasiassa hyvä, vaikka hänellä oli työurallaan useita vaiheita, joissa hänen työhyvinvointiaan haastettiin. Opetustyö oli Väisälän elämäntehtävä, jonka vuoksi hän teki 22 vuotta kestävän työuran Suomen Lähetysseuran kouluissa.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [37920]