Koulutuksellinen syrjäytyminen korkeakoulussa opiskelevien nuorten aikuisten uhkana

Abstract

Tämän kandidaatintyön tarkoituksena on perehtyä koulutukselliseen syrjäytymiseen korkeakoulu asteella systemaattisen kirjallisuuskatsauksen kautta. Tavoitteenani on pyrkiä määrittelemään koulutuksellisen syrjäytymisen käsitettä ja tutustua lyhyesti sen ehkäisytoimiin. Lisäksi haluan selvittää, miten koulutuksellinen syrjäytyminen näkyy korkeakoulussa. Aiheen valintaan vaikuttivat sen ajankohtaisuus, yhteiskunnallinen merkittävyys sekä oma henkilökohtainen mielenkiintoni.

Syrjäytyminen on prosessimaisesti kehittyvä ilmiö, jossa yksilö joutuu jonkun asian ulkopuolelle. Syrjäytyminen voi tapahtua totaalisella tasolla normaaliksi kuvaillun elämän kentiltä, tai vain joiltain elämän osa-alueilta kuten työmarkkinoilta, sosiaalisista suhteista tai koulutuksesta (Siljander, 1996). Syrjäytymisen kohdalla puhutaan yleensä myös kasautuneista ongelmista, jotka ajavat yksilön kohti totaalista syrjäytymistä. Koulutuksellisen syrjäytymisen kohdalla puhutaan koulutuksen kentältä ulosjäämisestä ja tämä voi tapahtua joko vasten yksilön tahtoa tai yksilön vapaasta tahdosta (Ursin, Rautopuro & Välimaa, 2011).

Koulutuksellista syrjäytymistä on tutkittu, mutta kirjallisuuskatsaus paljasti, että useimmiten tutkimuksen kohteena ovat koulutuksen alemmat asteet. Kuitenkin julkinen keskustelu on nostanut huolen myöhemmän koulupolun osalta, jossa kohteena ovat 15–29-vuotiaat nuoret aikuiset. Nuoruusiän sanotaan pitkittyneen koulutuspolkujen pidentymisen takia ja aikuisuudesta on tehty enemmän teoreettinen käsite, sillä korkeakoulutetut valmistuvat yleensä noin 30-vuotiaina (Komonen, 2001). Tällöin töihin kiinnittyminen, perheen perustaminen ja muut aikuisuuden virstanpylväät, jäävät saavutettaviksi myöhemmälle iälle. Nuoriin tunnutaan kohdistettavan paljon odotuksia, eivätkä ne välttämättä istu enää nykymaailmaan, jossa eletään pidempään ja korkeakoulutus on avoin suuremmalle osalle ihmisistä eikä vain eliitin oikeus.