Rewilding eli villiinnytys : hyödyt ja haasteet

Abstract

Rewilding, eli suomennettuna villiinnytys, on toimintaa, jossa ekosysteemien toiminta pyritään palauttamaan lajien uudelleenesittelyn avulla. Tavoitteena on luoda biodiversiteettiä ylläpitäviä ekosysteemejä, joissa ihmisen vaikutus minimoidaan. Lajiesittelyissä hyödynnetään yleensä lajeja, jotka ovat kuolleet alueelta sukupuuttoon tai kyseiset lajit korvataan samankaltaisilla lajeilla. Termin määritelmän sisällä liikkuu erilaisia käsityksiä siitä, miten villiinnytystä voidaan käytännössä toteuttaa. Tutkielman ensimmäinen tavoite on kirjallisuuskatsauksen avulla selvittää kyseiset alamääritelmät ja niiden keskeisimmät erot. Alamääritelmiin kuuluu Pleistoseeni, translokaatio, trofinen ja passiivinen villiinnytys.

Toinen tutkimuskysymys syventyy kirjallisuudessa mainittuihin villiinnytyksen tuomiin hyötyihin ja kohtaamiin haasteisiin. Villiinnytys kasvattaa alueen biodiversiteettiä ja ekosysteemien toiminnan palautuessa myös ekosysteemipalvelut paranevat. Lisäksi villin luonnon palautuminen voidaan valjastaa alueen matkailun vetovoimaksi, mikä tuo taloudellisia hyötyjä paikallisille. Villiinnytys voi hillitä tulokaslajien vaikutuksia ja metsäpaloja, ja sillä on mahdollisesti ilmastonmuutosta hidastava vaikutus. Villiinnytyksen ekologiset vaikutukset ovat kuitenkin epävarmoja, sillä ekosysteemit ovat dynaamisia ja niiden eri prosessit kaipaavat lisätutkimusta. Empiiristen tutkimusten puute onkin yksi villiinnytyksen kohtaamista ongelmista.

Villiinnytysprojekteja on toteutettu erityisesti Euroopassa, mihin sijoittuvat tutkielman havainnollistavat esimerkkikohteet. Oostvaardersplassen Alankomaissa, Ennerdale Iso-Britanniassa ja Länsi-Iberia Portugalissa osoittavat, että villiinnytyksen määritelmän monimuotoisuudesta ja muista haasteista huolimatta, sillä on suuret mahdollisuudet nykymaailmassa, niin ekologisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisesti.