Lyhyt taival on riemusta murheeseen : ilon ja surun kielentäminen populaarimusiikissa

Abstract

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani surun ja ilon kielentämistä suomenkielisessä populaarimusiikissa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millaisten käsitemetaforien avulla surun ja ilon tunteita voidaan kuvata suomen kielessä ja millaisiksi entiteeteiksi suru ja ilo näiden metaforien perusteella hahmotetaan. Tutkimuksessani selvitän myös, millaisena tunteen ja kokijan välinen spatiaalinen suhde suomen kielessä voidaan kuvata. Tutkimukseni on luonteeltaan kvalitatiivinen, mutta analyysini lopuksi esitän aineistostani myös kvantitatiivisia tuloksia. Aineistoni koostuu kahden suomalaisen sanoittajan, Reino Helismaan ja Veikko (Vexi) Salmen kirjoittamista laululyriikoista, jotka on levytetty vuosien 1949–2002 aikana. Näistä sanoituksista olen koonnut yhteensä 400 metaforan sisältävää ilmaisua: SURU-metafora esiintyy aineistossani 264 ilmaisussa, ILO-metafora puolestaan 136 ilmaisussa.

Tutkimukseni sijoittuu kognitiivisen kielitieteen piiriin. Metafora-analyysini nojaa George Lakoffin ja Mark Johnsonin (1980) kehittämään kognitiiviseen metaforateoriaan sekä Joseph Gradyn (1997) primaarien metaforien teoriaan, joista jälkimmäinen voidaan nähdä jatkumona kognitiiviselle metaforateorialle. Koska tutkimukseni tavoite on selvittää, millaisina entiteetteinä suru ja ilo suomen kielessä kuvataan, esittelen tutkimuksessani myös erilaisia mielikuvaskemaattisia rakenteita, joiden varaan metaforat vaikuttavat rakentuvan. Tällaisia mielikuvaskeemoja ovat esimerkiksi ASTEIKKO, VÄYLÄ, SYKLI, SÄILIÖ ja VOIMA. Kognitiivisen kielitieteen metaforanäkemysten lisäksi hyödynnän aineistoni analyysissa kahta kognitiivisen kielitieteen piiriin kuuluvaa kuvausmallia: Ronald W. Langackerin konseptuaalisia perusrelaatioita sekä Leonard Talmyn voimadynamiikkaa.

Tutkimuksessani selvisi, että suruun ja iloon voidaan suomen kielessä viitata varsin monipuolisten metaforien avulla. Aineistossani surun kuvaamisessa hyödynnettiin erilaisia metaforia enemmän kuin ilon kuvaamisessa: tutkimieni kielellisten ilmaisujen avulla abstrahoin yhteensä 17 erilaista SURU-metaforaa, kun taas ILO-metaforat jakautuivat analyysissani 12 erilaiseen metaforaan. SURU-metaforista yleisimmäksi (14,0 %) osoittautui SURU ON ELOLLINEN OLIO, jossa suru voidaan nähdä esimerkiksi kumppanina tai opastajana. Aineistossani ILO-metaforista yleisin (28,7 %) puolestaan oli ILO ON (TAVOITELTAVA) ESINE, jossa ilo nähdään esimerkiksi piilotettuna ja arvokkaana esineenä. Tutkimuksessani selvisi myös, että surun ja ilon kuvaamisessa voidaan hyödyntää pitkälti samoja lähdealueita. Sekä surua että iloa voidaan metaforan avulla kuvata luontevasti esimerkiksi esineenä, aineena, paikkana, säätilana tai vuorokaudenaikana. Sen sijaan sellaisia metaforia, joissa tunne hahmotetaan kokijan toimintaa vaikeuttavana entiteettinä, esiintyi tutkimuksessani ainoastaan surun yhteydessä, eikä iloa näin ollen kuvattu toimintakykyä heikentävänä tunteena lainkaan. Aineistossani kokijan ja tunteen välinen suhde kuvattiin useimmiten inkluusiona, jossa tunne sijoitetaan kokijan kehon sisälle tai kiinteän omistussuhteen alaiseksi.

Kun surua ja iloa tarkastellaan voimadynamiikan keinoin, voidaan näiden kahden tunteen välillä havaita selvä ero. Aineistossani suru esitetään varsin usein antagonistina, joka vaikuttaa kokijan elämään monin tavoin. Se voi esimerkiksi vaikeuttaa kokijan liikettä tai aistihavaintoja, ohjailla tätä tai eristää positiivisista tunteista, kuten rakkaudesta. Analyysini perusteella surua ei kuitenkaan esitetä yksinomaan negatiivisessa valossa, sillä suru saatetaan esittää myös toimijana, joka antaa kokijalle uusia henkisiä valmiuksia tai opastaa tätä. ILO-metaforissa voimadynaamisia suhteita sen sijaan esiintyy selvästi harvemmin, ja aineistoni perusteella vaikuttaakin siltä, että iloa kuvataan suomen kielessä luontevammin esimerkiksi omaisuutena tai havainnoitavana asiaintilana kuin hallitsevana tai kokijan elämää ohjailevana entiteettinä. Tutkimukseni perusteella näyttää siltä, että metaforat vaativat usein varsin monivaiheista tulkintaa, jossa kontekstilla on keskeinen merkitys.