Hengitystahdistettu sädehoito

Abstract

Sädehoidossa tavoitteena on tuhota syöpäkudos ionisoivaa säteilyä käyttäen ja samanaikaisesti säästää ympäröivää normaalikudosta liialliselta säteilyltä, josta voi muuten olla seurauksena vakaviakin elämänlaatua haittaavia sivuvaikutuksia. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa eräs tärkeimmistä keinoista on hoidon tarkka kohdentaminen syöpäkudosta sisältäviin alueisiin. Etenkin hengitysliikkeestä aiheutuu merkittävää elinten liikettä, mikä vaikeuttaa hoidon kohdentamista etenkin rintakehän alueen syövissä. Hengitysliike on perinteisesti otettu huomioon tarpeeksi suurella syöpäkudosta sisältävän alueen ympärille määritellyllä ja sen liikkeen kattavalla sisäisellä marginaalilla, jolla varmistetaan kyseisen alueen saavan syöpäkudoksen tuhoava annos liikkeistä huolimatta. Tämä tosin aina lisää alueen viereisten normaalikudosten säteilyannosta, minkä johdosta joissain tapauksissa hoidettavalle alueelle ei voida antaa suurempaa annosta, mistä voisi olla potilaalle merkittävää kliinistä hyötyä. Hengityksen huomioivat hoitotekniikat tarjoavat tähän ongelmaan ratkaisuja. Niitä on käytettävä, jos hengitysliikkeestä aiheutuvat elinten liikelaajuudet ovat liian suuria tai jos niiden avulla voidaan säästää tervekudosta merkittävästi säteilyannokselta. Menetelmien avulla hengitysliikkeestä aiheutuvaa elinten liikettä saadaan vähennettyä tai säteilykeila pystyy seuraamaan kasvaimen liikettä. Näiden seurauksena hoidon kohdentaminen parantuu, minkä johdosta sisäistä marginaalia saadaan pienennettyä ja siten vähennettyä tervekudosten säteilyannosta ja usein kasvatettua hoitoannosta, mikä voi parantaa kliinistä vastetta. Potilaan kliinisen vasteen parantamisen täytyy aina olla tärkein tavoite ja oikeutus menetelmien käyttämiselle ja kehittämiselle.

Tutkielmassa kuvataan kliinisesti käytetyimpiä ja isosentrisillä hoitokoneilla toteutettavia hengitysliikkeen huomioivia sädehoitotekniikoita: vatsaa vasten painautuva levy (FSB-menetelmä), reaaliaikaisesti kasvainta seuraavat menetelmät ja hengitystahdistustekniikat. Tutkielmassa kuitenkin keskitytään kuvaamaan hengitystahdistustekniikoita, joihin luetaan mukaan myös hengityspidätystekniikat. Hengitystahdistustekniikassa potilas hengittää vapaasti ja säteilyä annetaan tietyssä vaiheessa hengityssykliä; hengityspidätystekniikassa potilas puolestaan pidättää hengitystään tietyssä hengityssyklin vaiheessa, jolloin hoito annetaan. Hengitystahdistustekniikoiden käyttö edellyttää jonkinlaista hengitysliikkeen johdosta liikkuvan kohteen mittaamista, jotta hengityssyklin vaihe saadaan selville. Eräitä käytetyimpiä mittausmenetelmiä esitellään tutkielmassa: vatsaa ympäröivä paineanturi, infrapunasäteilyä heijastava palikka rinnan päällä, ilmavirran mittaus suun kautta ja rintakehän tai ylävatsan alueen ihon pinnan optinen seuranta.