Yhteisopettajuus : kaksin aina kaunihimpi?

Abstract

Tämä kandidaatintutkielma on integroiva kirjallisuuskatsaus, joka käsittelee yhteisopettajuutta kotimaisen ja ulkomaisen tutkimuskirjallisuuden avulla. Ilmiönä yhteisopettajuus on varsinkin kotimaassa suhteellisen uusi, mutta lähikouluperiaatteen tuoman inkluusion myötä tarpeellinen opetusmuoto, jolla voidaan vastata erilaisten oppijoiden tarpeisiin. Tavoitteena tutkielmalla on — vastaamalla kahteen tutkimuskysymykseen — muodostaa yhteisopettajuudesta tehdyn tutkimuksen pohjalta tietoa siihen liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista tuleville ja nykyisille opettajille.

Yhteisopettajuuden määritteleminen yksiselitteisesti on hankalaa, sillä sen toteuttaminen on mahdollista usein eri tavoin. Tässä tutkielmassa esitellään yhteisopettajuuden yleisimpiä näkökulmia ja avataan, kuinka yhteisopetuksella pystytään vastaamaan nykypäivän inklusiivisen koulun synnyttämään tarpeeseen opettaa heterogeenistä oppilasainesta. Tutkimuskysymysten avulla pyritään löytämään yleisimmät yhteisopetuksen tuomat edut ja haasteet opetuksen ja oppimisen näkökulmasta.

Tutkielmamme tuloksista voidaan päätellä yhteisopettajuuden tuovan mahdollisuuksia etenkin eriyttämiseen ja opettajien ammatilliseen kasvuun. Eriyttäminen on tehokkaampaa, kun voidaan hyödyntää kahden opettajan ammattitaitoa, jolloin opetusmenetelmät, työtavat ja opetusjärjestelyt monipuolistuvat. Ammatillinen kasvu puolestaan mahdollistuu avoimessa ja toisen ammattitaitoa kunnioittavassa kollegiaalisessa suhteessa, jossa jaetaan vastuu opetustyön suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä keskustellaan vahvuuksista ja kehityskohteista. Yleisimmät yhteisopettajuuteen liitettävät haasteet ovat aikaresurssien rajallisuus, niin opetuksen suunnittelussa kuin organisoinnissa. Onnistunut yhteisopettajuus vaatii opettajilta toisen ammattitaidon arvostusta sekä toimivaa vuorovaikutussuhdetta, jossa näkemykset opetuksen suunnittelusta, järjestämisestä ja arvioinnista ovat yhtenäiset.