Ympäristökasvatus luontosuhteen kokemusten rakentaja

Abstract

Maapallon ympäristöongelmista ja luonnon tulevaisuudesta johtunut huoli on ollut ajankohtainen aihe jo useita vuosikymmeniä. Hiilijalanjäljen pienentäminen ja ympäristöystävällisten tekojen tärkeyden ymmärtäminen ovat tavoitteita, jotka näkyvät niin kansainvälisten sopimusten kuin kansallisten ohjelmienkin tavoitteissa. Ihmisen käyttäytyminen luontoa kohtaan heijastuu hänen luontosuhteessaan. Tutkielmani tähtää luontosuhteen ja ympäristökasvatuksen tärkeyden nostamiseen, sillä ne tutkitusti vaikuttavat ihmisen tapaan kohdella luontoa ja luonnonvaroja. Luontosuhteen perusta luodaan lapsuudessa ja positiivinen luontosuhde synnyttää helposti myös toimintaa, jolla on positiivinen vaikutus luontoon.

Tutkielmani on tutkimuskirjallisuuteen perustuva teoreettinen tutkimus, jossa tavoitteeni on tarkastella kirjallisuuden ja olemassa olevan tutkimuksen pohjalta luontosuhteen kokemuksellisuutta sekä sen yhteyksiä ympäristökasvatukseen. Kandidaatintutkielmassani avaan tutkimukseni keskeiset käsitteet; luontosuhteen, kokemuksellisuuden, kokemuksellisen oppimisen ja ympäristökasvatuksen. Tutkin ensisijaisesti näistä käsitteistä luontosuhdetta ja sen rinnalla kulkevaa termiä; ympäristösuhdetta. Ympäristökasvatuksen malleista tutkimuskirjallisuudesta valitsin Cantellin kontekstuaalisen ympäristökasvatuksen mallin sekä Palmerin puumallin lähempään tarkasteluun. Kokemuksellisuutta käsittelen Kolbin kokemuksellisen oppimisen mallin kautta ja sen taustafilosofiana toimivaa John Deweyn kokemusfilosofiaa. Pyrin selvittämään, miten kokemuksellisuus vaikuttaa luontosuhteeseen ja miten ympäristökasvatus on mukana luontosuhteen rakentumisessa.

Luontosuhde syntyy lapsuudessa havainnoimalla ja tarkkailemalla sosiaalista ja fyysistä ympäristöä. Ihmisen on myös käsitettävä olevansa osa luontoa, jolloin luonnosta tulee osa identiteettiä. Luontosuhde, kuten identiteettikin, ovat ajassa muuttuvia iän myötä. Luontosuhteen muodostumisessa ja siihen vaikuttavissa kokemuksissa on myös kognitiivinen ja affektiivinen ulottuvuus. Tärkeä osa luontosuhdetta on kokemuksellisuus ja sen eri komponentit, myös toiminnallisuus on tärkeässä roolissa. Luontosuhdetta voi luokitella ja siihen on kehitetty mittareita, kiistatonta on kuitenkin kokemusten vaikutus luontosuhteen rakentumiseen.

Ympäristökasvatus käsittää ihmisen kuuluvan luontoon ja olevan osan sitä. Lapset eivät saisi pelkästään olla passiivisen vastaanottajan roolissa, vaan he ovat aktiivisia tutkijoita ja kokeilijoita. Vapaita ja affektiivisia kokemuksia luonnossa tulisi yhdistää kognitiiviseen ulottuvuuteen ympäristökasvatuksessa. Ympäristökasvatuksen ja kokemuksellisen oppimisen yhdistäminen rohkaisee oppilasta olemaan osa oppimiskokemusta ja luo pohjan elinikäisen oppimisen valmiuksille.