Simplifying the radiation pattern modeling and considering the mutual coupling in linear dipole antenna arrays

Abstract

This thesis presents a method for modeling the mutual coupling between antenna elements mathematically and investigate the impact of the coupling on radiation patterns in linear half-wave dipole antenna arrays. A method developed in this thesis aims at saving simulation time and achieve accurate theoretical radiation patterns, which include the impact of the mutual coupling. Utilizing the method is especially advantageous during the initial stages of the antenna array designing when the coupling between elements is examined. Mutual coupling parameters formed for various scenarios are utilized in radiation pattern calculations. These parameters are necessary for the mutual coupling consideration. Also, linear arrays utilize some simplifications for faster calculations.

The array simplification is done by dividing array’s antenna elements to edge elements, near-edge elements and middle elements. It is also assumed that middle elements contain similar radiation patterns with each other. Therefore, radiation patterns of N-element linear arrays can be represented by classifying antenna elements into these three groups.

The proposed method is based on theoretical mutual coupling equations, which are assisted by the simulated data. The proposed method provides equations for various mutual coupling parameters that linked phase differences and amount of coupling to simple radiation pattern equations, in which the mutual coupling is not considered. The thesis examines especially dipole antenna arrays utilizing the element distances from 0.5 to 0.8 wavelengths. Antenna elements are also rotated around their centers whilst the ground plane is stable, since practical antenna elements couple with each other at different angles. This impacts their current distribution.

Additionally, several prototypes are simulated, constructed and measured to prove the functionality of the proposed method. Multiple half-wave dipole antenna arrays are simulated for 3.5 GHz. Their element distances and configurations vary for acquiring versatile results.

Mathematical models presented in this thesis can model the impact of the mutual coupling in radiation patterns but last side lobes might have slight offsets when compared to realistic.

Tässä diplomityössä esitellään keino mallintaa matemaattisesti lineaarisen puoliaaltodipoleista koostuvan antenniryhmän elementtien välisen kytkeytymisen vaikutus niiden säteilykuvioihin. Työssä kehitetään menetelmä, jonka tavoitteena on säästää simulointiaikaa ja tuottaa tarkkoja teoreettisia säteilykuvioita, jotka huomioivat antenniryhmän keskinäiskytkennän vaikutuksen. Työtä voidaan käyttää erityisesti hyödyksi antenniryhmien suunnittelun alussa, jossa pohditaan elementtien kytkeytymistä. Säteilykuvioiden laskennassa on hyödynnetty keskinäiskytkentälaskuihin liittyviä kytkeytymisparametreja, joille on myös muodostettu eri tilanteisiin sopivat kaavat. Lisäksi antenniryhmälle on tehty yksinkertaistuksia, joilla voidaan nopeuttaa laskentaa.

Antenniryhmän yksinkertaistamisessa jaetaan ryhmän antennit reunaelementteihin, niiden viereisiin elementteihin ja keskielementteihin. Keskielementeille voidaan myös olettaa samankaltaiset säteilykuviot, joka yksinkertaistaa säteilykuvioiden laskemista. Näillä keinoilla useiden elementtien lineaaristen antenniryhmien säteilykuviot voidaan laskea käyttämällä vain kolmea erityyppistä elementtiä.

Tutkittu menetelmä perustuu teoreettisiin laskutoimituksiin, joissa on hyödynnetty myös simuloitua dataa. Se myös hyödyntää kaavoja kytkeytymisparametreille, jotka yhdistävät kytkeytymisvaiheet ja kytkennän suuruuden yksinkertaisiin säteilykuvioiden laskentakaavoihin, joissa ei ole huomioitu keskinäiskytkennän vaikutusta. Työssä tutkitaan erityisesti dipoliantenniryhmiä, joiden elementtien välinen etäisyys on 0.5 ja 0.8 aallonpituuden välillä. Antennielementtejä myös pyöritetään keskikohtansa ympäri maatason pysyessä paikallaan, sillä useissa käytännön antenniryhmissä antennit kytkeytyvät keskenään eri asennoissa ja se muokkaa elementtien virtajakaumaa.

Tämän lisäksi työssä simuloidaan, rakennetaan ja mitataan muutamia antenniryhmien prototyyppejä, joilla voidaan varmistaa ehdotetun menetelmän toiminta. Prototyyppiantennit ovat puoliaaltodipoliryhmiä 3.5 GHz:n taajuudelle. Antenniryhmien elementtien väliset etäisyydet sekä konfiguraatiot vaihtelevat mahdollisimman kattavien tulosten saamiseksi.

Työssä esitetyillä matemaattisilla malleilla saadaan mallinnettua keskinäiskytkennän vaikutus säteilykuvioissa, joskin viimeisissä sivukeiloissa saattaa olla lieviä poikkeamia todellisiin tuloksiin.